tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kuutamokiisseli eli vaniljakiisseli

Naispuolisen Kanelibasilikan yksi lapsuuden ihanimmista jälkkäreistä on perinteistäkin perinteisempi Kuutamokiisseli, joka tunnetaan myös vaniljakiisselinä. Kyseessä taitaa olla suomalainen versio vaniljavanukkaasta. Joku voi toki pitää tätä jälkkäriä erittäin arkisena, mutta kumma kyllä minulle se maistuu edelleen. Kiisseli on hyvää mansikka- tai mustikkasurvoksen kanssa tai kerroskiisselin osana. Tänään herkuteltiin (tai no, herkuttelin) kuutamokiisselin Stockan Herkusta saatavan ranskalaisen marjahillon kera. Tätä herkkua on helppo tehdä yllättäenkin, koska ainekset ovat simppelit ja kiisseli valmistuu nopeasti.




5dl maitoa (meillä rasvatonta, mutta täysmaito on parempaa)
hiukan vajaa ½dl Maizenaa
½dl vaniljasokeria
1 keltuainen

hilloa/marjasurvosta

Laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita seos tasaiseksi. Laita keittolevy täysille ja hämmentele seosta koko ajan vispilällä, jotta kiisseli ei pala pohjaan. Kun seos alkaa kuplia ja saostua, anna sen hiljalleen kiehua vielä muutama minuutti. Muista hämmentää koko ajan. Kaada kiisseli annosmaljoihin ja anna viilentyä. Nauti hyvän hillon tai marjasurvoksen kanssa. Jos käytät marjoja, lisää joko kiisseliin tai survokseen sokeria. Tämän ohjeen sokerimäärällä kiisseli maistuu myös makeamman hillon kanssa.

Jokirapusalaatti ja lime-majoneesikastike

Lämpimät kesäsäät saivat meidät valmistamaan salaattia ja nauttimaan lasin kylmää valkoviiniä parvekkeella. Jokiravut ovat kummankin mieleen ja niiden seuraksi teimme nopean lime-majoneesikastikkeen. Täydellisen ilta-auringon täyttämän ruokahetken olisi kruunannut seuraavan päivän loma, mutta sitä täytynee vielä jaksaa odottaa melkein kaksi viikkoa.


jääsalaattia
rucolaa
herneenversoja
retiisejä
tomaattia
kurkkua
kevätsipulia
jokiravunpyrstöjä

kastike:
majoneesia
raastettua limenkuorta
limenmehua

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kasvis-rapucurry

Tämän iltainen thaikkutyylinen ”spydäri” syntyi inspiraatiosta ihania uusia kasviksia kohtaan. Thai-tyylinen ruoka on hirveän helppoa valmistaa, koska se ei kaipaa isoja satsauksia ruokakaapin sisältöön. Hyvä currytahna ja thaimaalainen kalakastike riittävät. Lähes kaikista pienimmistäkin ruokakaupoista saa nykyään kookosmaitoa. Meillä tähän ruokaan ei mennyt kuin vajaa puolet 500ml kookosmaitopurkista joten, jos emme olisi huomenna matkaamassa Tukholmaan viikonlopuksi, olisimme tehneet siitä kookoslettuja.

Viikonloppusiivouksen päätteeksi nautiskelimme tätä hyvää kasvispainotteista ruokaa. Hauskaa viikonloppua kaikille!



ravunpyrstöjä
nippu uusia porkkanoita
2 kevätsipulia varsineen
½ punainen paprika
pieni kesäkurpitsa tai pala kesäkurpitsaa
pikkupala parsakaalia
tuoreita herkkusieniä (meillä n.6kpl)
1prk bambunversoja
cashewpähkinöitä
thai-basilikanlehtiä
reilusti vihreää currytahnaa
kalakastiketta
n. 2½dl kookosmaitoa
(öljyä paistamiseen, meillä puolet seesam- ja puolet rypsiöljyä)

riisiä
suolaa
kevätsipulinvarsia

Helpommalla pääsee, jos tekee tarvittavat kasvisten leikkuuhommat ensimmäisenä. Laita riisi kiehumaan. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää reilusti öljyä. Aloita kovimmista kasviksista, eli paista porkkanat ja parsakaali ensin. Lisää loput kasvikset kypsymisajan mukaan. Laita joukkoon currytahnaa ja sekoita se hyvin kasvisten joukkoon.


Heitä kasvisten joukkoon kourallisen verran cashewpähkinöitä ja lisää kookosmaito ja kalakastiketta. Anna kiehahtaa. Lopuksi lisää silputtu thai-basilika ja kevätsipulin varret sekä ravunpyrstöt. Jos ravunpyrstöjä ei ole käsitelty etukäteen (=ne eivät ole vaaleanpunaisia), niin muista paistaa ne ensin. Rapuja ei saa keittää pitkään tai ne sitkistyvät.

Lisää keitetyn riisin joukkoon kevätsipulinvarsisilppua ja tee halutessasi riisistä keko lautaselle jälkiruokakulhoa apuna käyttäen. Tämä onnistuu jos käytät esim. basmatiriisiä.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Soijanakkikastike

Meidän mielestämme kasvisruokien ei tarvitse matkia liharuokia. Siksi meillä on hyvin harvoin ruokalistalla soijarouhetta jauhelihan sijasta tai soijanakkeja oikeita nakkeja korvaamassa. Nakkeja meillä ei kulu muutenkaan, koska toinen Kanelibasilikan kirjoittajista ei syö lihaa ja toinen ei vain yksinkertaisesti voi sietää nakkeja.

Näistä lähtökohdista on tietysti aivan loogista, että tänään ruokalistalla oli nakkikastiketta. ;) Lihaisten nakkien sijasta käytimme kuitenkin soijanakkeja. Joskus on hauska maistella lapsuudesta tuttuja perinteisiä makuja. Nakkikastike lienee näistä yksi perinteisimpiä.


Parhaat kohtaamamme soijanakit taitavat olla Hälsans Kök -nimisen ruotsalaisen merkin tuotevalikoimasta löytyvät pakastetut nakit. Soijanakit ovat usein kuivakoita mutta nämä pääsevät lähimmäksi esikuvaansa.

Ainekset kahdelle hengelle:
6 kpl soijanakkeja
1 sipuli tai useita kevätsipuleita
voita paistamiseen
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl kasvislientä esim. fondista tehtynä
pieni purkki tomaattipyrettä
loraus ketsuppia
sinappia
rouhittua mustapippuria
0,5 - 1 dl kermaa

Viipaloi nakit ja silppua sipuli(t). Kuullota sipuleita öljyssä tai voissa paistinpannulla hetki ja siirrä sitten turvaan lautaselle. Paista nakkisiivuja kuumalla pannulla jonkin aikaa, kunnes siivut saavat väriä.

Lisää sitten vehnäjauhot ja sekoita. Lisää kasvisliemi ja sekoita kastike tasaiseksi. Lisää sitten sipulit, tomaattipyre, ketsuppi, sinappi ja mustapippuri. Keittele n. 10 minuuttia kasaan. Lisää lopuksi kerma, sekoita ja tarjoile esim. lipstikalla maustetun perunamuusin kanssa.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Rommissa marinoidut hedelmät

Juhannuksena saimme syödäksemme monenlaisia herkkuja. Yksi ihana herkku oli lohimousse, jonka reseptin varmasti hankimme ja kokeilemme sitten joku kerta. Mökkikokkailu on ihan oma lajinsa ja meiltä löytyy toisen Kanelibasilikan lapsuudenperheestä mainio grilliruokakokki. Juhannuksena saimme nauttia paitsi hyvästä ruuasta, myös taitavasti kyhätystä kokosta. Me mökkivieraatkin saimme osallistua juhannusaaton päivänä kokon valmistumiseen, mutta päävastuu lähes täydellisen kokon luomisesta oli Pentillä. Mikäpä sitä oli ihaillessa kokon leimua tyynen Saimaan rannalla vatsat täynnä juhlaherkkuja. Kiitokset siis vielä sinne Joutsenoon.


Kesällä pitää nauttia kesäisistä herkuista, mutta tällainen eksoottisempikin herkku maistuu. Rommissa marinoidut hedelmät on helppo pyöräyttää mökkigrillin parilalla tai kotona kasarissa tai jopa uunissa. Tämä ohje riitti kuudelle hengelle ja herkku tarjottiin sopivasti sulaneen vaniljajäätelön kanssa. Ohje on Maritan käsialaa:


1 tuore ananas
3 banaania
3 persikkaa/nektariinia
1dl rommia
2-3rkl fariinisokeria
voita paistamiseen

Yritä löytää kaupan hedelmähyllyltä tuore ananas. Ananaksen tuoreus on helppo testata siten, että irrottaa ananaksen päässä törröttävän sisimmäisen lehden. Jos lehti irtoaa helposti, on ananas tuore. Leikkaa ananas paloiksi, mutta jätä puiseva keskiosa käyttämättä. Leikkaa myös banaanit ja persikat reiluhkoiksi paloiksi, jota ne eivät hajoa paistaessa. Laita hedelmät, rommi ja sokeri muovipussiin ja anna hedelmien marinoitua useita tunteja. Käy välillä ravistelemassa pussia, jotta rommi sekoittuu hedelmiin hyvin.


Paista hedelmät kuumalla parilalla runsaassa voissa. Voit lisäillä paistamisen aikana vielä muutaman hyppysellisen fariinisokeria, jotta hedelmät saavat siirappisen kastikkeen. Jos haluat liekittää hedelmät, se on tehtävä ennen kuin rommi pääsee kiehahtamaan.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Valkosipuli-limemajoneesi

Kohta starttaamme kohti Etelä-Karjalaa juhannuksen viettoon. Tuliaisiksi tuli tehtyä jo aiemmin sivuilla esiintynyttä vihreää pestoa. Lisäksi teimme kalan kanssa mainiosti sopivaa valkosipuli-limemajoneesia. Tahnat laitoimme piltti-purkkeihin, joita on ”tuunattu” vähän. Isommassa purkissa on pestoa ja pienemmästä purkista löytyy majoneesia.

Mukavaa ja ennen kaikkea rentouttavaa juhannusta kaikille!!


Valkosipuli-limemajoneesi

pienen piltti-purkillisen verran hyvää majoneesia
2 valkosipulinkynttä
⅓ limen kuorta raastettuna
vajaa ½ limen mehua

Puserra majoneesin joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää raastettu limen kuori ja puserra joukkoon limen mehua. Suhteita voit muokata oman maun mukaan. Majoneesi sopii mainiosti grillatun kalan kaveriksi ja leivän päälle.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Mustikka-valkosuklaamuffinsseja

Juhannuksena suuntaamme mökkeilemään Itä-Suomeen. Kissamme Sylvi saa jäädä kotiemännäksi, koska meillä on ihania sukulaisia, jotka ovat lupautuneet vierailemaan Sylvin luona. Tänään leivoimme kissanhoitajille muffinsseja, jotka pakastimme vielä muutamaksi päiväksi. Parin päivän päästä leivomme hoitajille vielä sienipiirakkaa, jonka ohje tulee myös sivuille. Näitä muffinsseja tuli n. 10 kpl.


2 luomu kananmunaa
0,75dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
50g sulatettua voita
2dl luomu vehnäjauhoja
0,5 dl luomu maitoa
1tl leivinjauhetta
50g rouhittua valkosuklaata
1½dl mustikoita

Vatkaa munat ja sokerit tiiviiksi vaahdoksi. Lisää osissa voisulaa, maitoa ja vehnäjauhoja, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Sekoittele hyvin. Lisää rouhittu valkosuklaa ja sekoita taikinaa. Lopuksi lisää mustikat varovasti sekoittaen, jotta taikina ei värjäydy siniseksi. Jäiset pakastemustikat toimivat tässä parhaiten, sillä niiden rakenne ei mene niin helposti rikki.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kesäkeitto



Meille, 80-luvulla leikkipuistoruokailuissa syöneille, kesäkeitto tuo helposti mieleen negatiivisia mielleyhtymiä. Niistä pääsee eroon tekemällä itse todella hyvää ja kaunista kesäkeittoa kauden uusista kasviksista. Hyödynsimme tässä keitossa eilen yli jääneet uudet perunat ja kukkakaalin jämät. Tämän herkullisen keiton kanssa maistui aito saariston mallaslimppu, jota saa ainakin Hakaniemen hallin kalakauppiailta. Kun päiväkin on ollut sopivan harmaa ja kolkon kylmä, niin keitto tekee hyvää niin mielelle kuin ruumiille.

6dl vettä
2½rkl kasvisfondia
150g lanttua
5 pientä alkukesän porkkanaa
3 kevätsipulia varsineen
6 kpl uusia perunoita
kukkakaalia
1dl herneitä
1½dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Pilko kasvikset sopiviksi paloiksi ja riivi herneet irti paloistaan. Keitä kasviksia kasvisliemessä siinä järjestyksessä kun ne kypsyvät. Ensin kovempia (lanttu, porkkana, peruna, kukkakaali) ja lisää sitten lyhyen kypsymisajan tarvitsevat kasvikset eli sipuli ja herneet. Kun kasvikset ovat kypsentyneet, lisää kerma ja mausta keitto suolalla ja pippurilla.

Mustikka-banaani-smoothie

Kanalibasilika pitää viikonloppuaamuista, koska silloin tulee syötyä kunnon aamupala. Valitettavasti viikolla kumpikin osapuoli kiiruhtaa töihin syömättä tai juomatta mitään kotona. Aika usein lounas tuppaa olemaan päivän ensimmäinen ateria. Mutta viikonloppuisin syödään rauhassa sitäkin paremmin. Viimeaikoina olemme lopettaneet lähes kokonaan valmiiksi maustettujen jogurttien syömisen, sillä ne ovat yleensä liian makeita ja tympeän makuisia. Meidän aamupalaherkku on maustamaton luomu jogurtti, jonka kera syödään erilaisia hedelmiä (varsinkin viinirypäleet, banaani ja kiiwi ovat tosi hyviä), marjoja ja mysliä. Koko homman kruunaa vaahterasiirappi, jolla usein makeutamme herkun.

Tänään teki mieli kuitenkin jotain juotavaksi sopivaa herkkua ja koska meillä on projektina pakasteen lopullinen tyhjentäminen, tuli smoothiemme päätähdeksi mustikka. Uutena ajatuksena maustoimme juomaa tuoreella piparmintulla, jonka saimme työpaikan Liisalta. Kiitokset vielä kerran! Tämä ohje on siis kahteen lasilliseen:

1½dl maustamatonta luomu jogurttia
1½dl maustamatonta rasvatonta maitoa
reilu 1rkl vaniljajäätelöä
reilu 2 rkl mustikoita
½ banaani
2tl sokeria
tuoreita piparmintun lehtiä (meillä laitettiin 3 isoa)

Laita kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Nauti kylmänä.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Raparperipaistos

Viime viikkojen aikana onkin tullut jo kirjattua useampi raparperiohje, mutta pistetään vielä yksi herkku. Raparperipaistos on helppo mutta maukas jälkiruoka tai iltapäivän makea tarjottava.


Ainekset:

500g raparperia
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1,5 rkl vaniljasokeria

50g voita
1 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita

Pilko raparperin varret noin sentin tai puolen paksuisiksi viipaleiksi. Levitä raparperit voideltuun laakeaan uunivuokaan. Ripottele päälle kanelia, kardemummaa ja vaniljasokeria.

Jos raparperit ovat kovin kirpeitä voi olla syytä lisätä vähän myös tavallista sokeria. Tänä kesänä saamamme raparperit ovat olleet miedompia, joten sokeria ei ole tarvittu niin runsaasti.

Sulata voi ja sekoita siihen fariinisokeri sekä kaurahiutaleet. Levitä seos raparperien päälle. Sitten vaan vuoka 200 asteiseen uuniin n. 25 minuutiksi.

Paistos on parhaimmillaan lämpimänä ja hyvän vaniljajäätelön kera.

Pestonieriä


Eilen tehty vihreä pesto pääsi heti tositoimiin. Peston kaunis vihreä väri inspiroi meitä tekemään pestossa kuorrutettua uuninieriää. Vastavärit kun hivelevät esteetikkojen silmää. :) Nieriän tilalla käy toki perinteinen lohikin. Kesäisen ruokamme lisukkeina oli keitettyä kukkakaalia, uusia perunoita ja hyvää salaattia. Suomen kesä on niin arvaamaton, että aina kun tarjoutuu tilaisuus syödä ulkosalla, pitää siihen tarttua. Tässä siis kuva, jossa pääosassa ovat pesto, nieriä ja aurinkoinen parveke.

Ks. peston ohje tästä.

Pestonieriä 2:lle:
1 nieriäfilee (n. 400g)
vihreää pestoa
kevätsipuleita
loraus valkoviiniä
(suolaa)

Laita nieriäfilee paistopussiin, sillä se estää peston palamisen kalan pinnalla. Kuorruta nieriä paksulla kerroksella pestoa. Halutessasi voit lisätä hiukan suolaa, mutta mielestämme pestosta tulee niin paljon makua, että se on turhaa. Laita pussiin myös kevätsipuleita ja lopuksi kaada joukkoon loraus valkoviiniä. Paista nieriää 200 asteessa n. 10–15 minuuttia. Jos käytät lohta, on paistoaika tuplasti enemmän.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Vihreä pesto

Jostain (käsittämättömästä) syystä emme ole koskaan tehneet itse pestoa, vaikka kyseinen kastike on näkynyt monesti ruokapöydässämme. Tänään oli siis tarkoituksena korjata tilanne. Huomenna käytämme pestoa osana uunikalan valmistusta. Tänään nautimme peruskesäistä ruokaa: uusia suomalaisia perunoita, graavilohta, tomaatti-sipuli-mozzarellasalaattia. Siihen ruokaan ei ohjeita tarvita, mutta tässä siis pestomme ohje:

5dl basilikan lehtiä
0,75dl pinjansiemeniä
1½dl raastettua pecorino romano –juustoa
1 isohko valkosipulinkynsi
½dl hyvää oliiviöljyä

Laita basilikanlehdet, pinjansiemenet ja juustoraaste tehosekoittimeen ja sekoita hienoksi. Lisää valkosipulinkynsi ja sekoita lisää. Lopuksi lorauttele öljyä ja sekoita seos samettisen pehmeäksi. Öljyn määrää voi lisätä tai vähentää oman mieltymyksen mukaan. Valmis pesto säilyy jääkaapissa parikin viikkoa.



Meidän versiosta tuli niin hyvää, että nyt kyllä jää valmiit pestokastikkeet kaupan hyllylle. Tulevaisuudessa tulemme varioimaan ohjetta erilaisin siemenin. Kastike maistui muuten uusien perunoidenkin kanssa sekä leivän päällä.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Raparperi-mansikkakiisseli


Jatketaan kausiherkkusarjaa edelleen raparperilla. Saimme lisää raparperia viikonloppuna Kylmäkoskelta ja Lintuvaarasta. Osa pistettiin pakkaseen, mutta vielä on tilaa vatsassa ainakin muutamille raparperiherkuille. Klassinen herkku on raparperi-mansikkakiisseli kermavaahdon kera. Itse asiassa kiisselit ovat parhaimmillaan muutenkin tosi herkullisia ja tämä on yksi parhaista. Oma versiomme syntyi ihan säveltäen seuraavalla ohjeella:

n. 5dl raparperinpaloja
7,5 dl vettä
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
n. 1½dl mansikoita

suurus:
1dl vettä
4rkl perunajauhoja

Keitä raparperinpaloja, pakastemansikoita ja sokereita reilu 10 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Halutessasi voit lisätä mansikat vasta loppuvaiheessa, mutta me halusimme, että mansikat hajoavat kiisselin sekaan. Sekoita lasissa kylmä vesi ja perunajauhot maitomaiseksi ja lisää seos hitaasti valuttaen kattilaan. Sekoittele hyvin. Kun kiisseli pulpahtaa muutaman kerran, on se valmista. Jäähdytä kiisseli hyvin ja tarjoa kermavaahdon kera.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Etanapasta

Valkosipulivoissa kypsytetyt etanat ovat monille tuttu herkku. Muunlaisten etanaruokien reseptejä tuntuu olevan aika harvassa. Joitakin vuosia sitten Bar9:ssä Uudenmaankadulla sai aivan mielettömän hyvää etanapastaa. Hauska tapa keksiä uusia reseptejä onkin se, että yrittää matkia jotain hyvää ravintola-annosta. Etanoita löytyy säilykkeenä monesta kaupasta, ainakin Stockan Herkusta. Ysibaarin etanapasta mielessämme suoritimme kokeilun, jossa säilyke-etanat kohtasivat kerman, valkosipulin, pecorino romano-juuston ja valkoviinin ihastuttavan yhdistelmän.

Ainekset:

loraus oliiviöljyä, meillä oli tällä kertaa sitruunalla maustettua
pieni purkki säilyke-etanoita (n.12kpl)
reilusti kevätsipulia/tavallista sipulia
ainakin 3 valkosipulinkynttä
½dl valkoviiniä
1½dl ruokakermaa
n. ½dl pecorino romano tai parmesan-juustoa
suolaa
rucolaa
tuoretta basilikaa

spagettia
suolaa
oliiviöljyä



Laita vesi kiehumaan spagettia varten. Kun vesi kiehuu lisää siihen loraus oliiviöljyä ja suolaa sekä spagetit. Samaan aikaan kun spagetit kiehuvat voit valmistaa kastikkeen.

Kuumenna pannua ja lorauta siihen oliiviöljyä. Paista hienonnettuja valkosipulinkynsiä sekä silputtua sipulia öljyssä. Lisää joukkoon valkoviini ja anna hetken kiehahtaa. Sen jälkeen joukkoon lisätään kerma ja valutetut etanat. Kastikkeen annetaan vetäytyä n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Saosta kastike raastetulla juustolla. Mausta suolalla ja halutessasi pippurilla. Etanoista tulee niin hienostunut maku kastikkeeseen, että meidän mielestämme liika maustaminen vie tilaa etanoiden omalta maulta. Kun spagetti on valmista yhdistä kastike valutettuun spagettiin ja lisää vielä joukkoon kourallinen rucolaa ja tuoretta basilikaa.

Tämä oli muuten todella hyvää ja varmasti tarjoamme tätä joku kerta joillekin ennakkoluulottomille ystävillemme. Kylmä valkoviini lasissa, siivottu koti ympärillä ja ajatus alkavasta viikonlopusta kruunasivat tämän makunautinnon.

Raparperipiirakka


Raparperi on yksi niistä ruoka-aineksista, joka ei meinannut millään maistua lapsuudessa. Sitkeästi kesämökillä oli joka alkukesä kuitenkin tarjolla raparperipiirakkaa, joka valituksista huolimatta meni alas vaikka vaniljakastikkeen kera.

Ja kuinka ollakaan joku kesä sitä huomasi jo odottavansa äidin tekemää raparperipiirakkaa vesi kielellä. Äidin versiossa oli usein ihana marenkihuntu päällä, mutta tällä kertaa päätimme kokeilla vähän toisen tyyppistä ohjetta. Olemme usein naureskelleet Valion valmiille rahkasekoituksille maitohyllyssä, mutta nyt tuli kuitenkin tartuttua vaniljalla maustettuun leivontarahkaan ajatuksella, että se voisi sopia yhteen raparperin kanssa.

Tämä piirakka lähti tuliaisiksi mukaan appivanhemmille, joiden puulämmitteisestä saunasta (ja upeasta pihasta) pääsemme nauttimaan lauantai-iltana. Ja raparperit saimme ystävältämme Simolta, joka toi niitä mökiltään Joutsasta. Kiitos siis Simolle, joka muistaa ystäviään paitsi joulukuusilla niin myös raparperinvarsilla!

Pohja:
200g voita
5rkl sokeria
1 luomu kanamuna
2-2½ kahvikupillista luomu vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
1prk Valion vaniljalla maustettua rahkaa
raparperinpaloja
mansikoita
½dl sokeria

Sekoita voi ja sokeri keskenään sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kanamuna ja sekoita edelleen hyvin vatkaimella. Lisää leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja lisää seos taikinaan. Jatka sekoittamista sähkövatkaimella.

Painele taikina piirakkavuokaan tasaisesti. Levitä pohjalle vaniljarahka ja ripottele rahkan päälle reilusti raakoja raparperinpaloja. Mielestämme alkukesän raparpereja ei tarvitse erikseen keitellä. Pakastimen uumenista löytyi sitten kuitenkin vielä hitunen mansikoita, joten pistelimme raparperin joukkoon kourallisen pakastemansikoita antamaan mansikanmakua. Viimeisenä ripotellaan sokeri piirakan päälle.

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

P.S. Kissamme Sylvi taisi tykätä tämän piirakan tuoksusta, sillä aika monissa kuvissa näkyi kissan nenä haistelemassa piirakkaa...

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Broilerpasta punaisessa pestossa marinoituna

Tässä ohjeessa kannattaa käyttää hyvää punaista pestoa. Meille kävi pieni moka siinä, että kaupasta tarttui mukaan Pirkan punaista pestoa, joka ei ollut kovin hyvää. Joten välttäkää kyseistä merkkiä. Tällä ohjeella pastaa tuli n. 5 henkilölle.

7 ohutta broilerin maustamatonta fileetä
1 prk punaista pestoa
3 valkosipulinkynttä

1 iso sipuli
1 prk ruokakermaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa
timjamia
rucolaa

Leikkaa broilerinfileet paloiksi ja laita ne kulhoon, johon on laitettu punainen pesto sekä siivutetut valkosipulinkynnet. Jos haluat, voit notkistaa marinadia oliiviöljyllä. Anna marinoitua mielellään yön yli jääkaapissa.

Leikkaa sipuli pieneksi ja paista sekä sipuleja että broilerinpaloja pannulla. Tämä kannattaa tehdä parissa osassa. Kun broilerinpalat ovat kypsyneet, lisää ruokakerma pannulle. Anna kastikkeen hautua n. 10 minuuttia. Mausta lopuksi pippurilla, tuoreella basilikalla ja timjamilla. Kun tuot ruuan tarjolle, lisää kastikkeen päälle vielä tuoretta rucolaa. Tarjoile penne-pastan kanssa.