sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Tomaattipasta

Pastaa yksinkertaisimmillaan. Kesän makeuttamat tomaatit, hyvä oliiviöljy, valkosipulia ja basilikaa. On hyvää ja kelpasi jopa tytöllemme. Kesäloman viimeinen viikko lähtee käyntiin ja meidän kohdallamme se tarkoittaa piinaavia öitä. Tarkoituksena kun on lopettaa "vauvamme" imetys ja sitä varten tarvitaan paljon hyvää energiaa :)

Sitten pitäisi kerätä syksyksi jotain kivoja ruokaideoita, joita voisi toteutella myös täällä. Tarkoituksena on siirtyä tekemään perinteisiä ruokia kohta 1-vuotiaalle tytöllemme. Ensimmäisenä listalla komeilee lihaperunasoselaatikko. Vinkkejä pienen lapsen ja aikuisen lounasruuiksi otetaan vastaan! Toki jatkossakin syömme myös aikuisille sopivampia herkkuruokia. Ja tämä ohje on kahdelle:

3 rkl oliiviöljyä
4 kpl isoja luumutomaatteja
3 valkosipulinkynttä
2 kesäsipulia varsineen
1 tl sokeria
1 tl balsamicoa
suolaa
mustapippuria
½ nippu tuoretta basilikaa

4dl pennepastaa
vettä
suolaa

päälle parmesania raastettuna

Laita pastavesi kuumenemaan. Leikkaa tomaatit paloiksi ja silppua sipulit ja valkosipulit. Laita pastat kiehuvaan veteen yhdessä suolan kanssa ja keitä ohjeen mukaan. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää siihen oliiviöljy sekä sipulit. paista hetki ja lisää tomaattilohkot. Anna tomaattien pehmentyä ja mausta kastike sokerilla, balsamicolla, suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua hetki. Riivi vielä joukkoon basilikanlehtiä.

Sekoita keitetty pasta ja kastike keskenään ja raasta pinnalle parmesanjuustoa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Hapankorpuilla leivitetty kuha

Pikainen tervehdys loman keskivaiheilta. Ollaan reissattu kovasti, mm. Vartiosaaressa Helsingin edustalla sekä Tallinnassa kylpylöimässä ystäväperheen kanssa. Tänään suuntaamme viikoksi Etelä-Karjalaan Joutsenoon, jossa pääsemme tyttömme mummin kesäpaikan herkkujen ääreen. Ja uimaan ja saunomaan. Ikävä kyllä tänä kesänä kävi ilmi, että suosittelemmamme Karsturannan rieskatupa on lopettanut toimintansa. Jo millään emme meinaa löytää korvaavaa tuotetta. Korpelan rieska kuivuu nopeasti ja Pullin rieska on liian pullamaista ja siinä ei ole reikiä. Jos joku lukija asuu noilla seuduilla, niin otamme kiitollisena vastaan vinkejä hyvän rieskan sijainnista. Toki sitä rieskaa voi tehdä itsekin. Kuten tässä meidän ohjeessamme.

Kesän aikana ollaan tehty ihania uusia perunoita sitruunalla maustettuna, josta on tullut yksi suosikkiresepteistä. Myös kesäkeittoa ja lohta tuorejuustolla on tullu tehtyä vähän alkeellisimmissakin olosuohteissa. Siinä muutamia vinkkejä kesälomaruuan suhteen.

Kuhaohje on kahdelle.

1 kuhafile (n. 350g)
4 hapankorppua
½ tl suolaa

Voita paistamiseen

Uusia perunoita ja piparjuurikastiketta





Leikkaa kuhafile kahteen osaan ja poista ruodot. Laita hapankorput tehosekoittimeen ja murusta ne hienoksi. Lisää muruseoksen joukkoon suola ja kasta fileet hyvin hapankorppuseokseen. Tee oikein paksu kerros, niin fileet ovat tosi maukkaita. Paista voissa kypsäksi. Tarjoa Siikli-perunoiden ja piparjuurikastikkeen kera. 

                                                       Niin ja meillä melkein kävellään!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Osterikastike-teriyakimarinoidut kasvikset ja lohifileet

Vaikka emme omaa grilliä omistakaan, ei se estä "grillaamista". Paistinpannu käy siihen hommaan ihan hyvin. Toki tätä pitää kokeilla mökillä kaasugrillin parilalla, sillä tästä marinadista tuli huippu hyvää. Tämä toimii varmasti myös hienosti kanan kanssa ja vartaissa. Me halusimme annoksesta hieman aasialaistyylisen ja leikkasimme kasvikset suikaleiksi ja wokkasimme ne kevyesti rapsakoiksi. Olemme muuten aiemmin tehneet teriyakikastikkeen ihan itse, mutta nyt tyydyimme valmiiseen tavaraan. Teriyaki-lohen ohje löytyy täältä.

Ensi viikon lopulla perheen naiset suuntaavat Joutsenoon ja mies jää kotivahdiksi. Tämän jälkeen aloitamme yhteisen kesäloman, joten blogausten määrä varmaan vähenee hetkeksi. Tässä muuten toinen hyvä marinadi, jossa on pääaineena sitruuna. Ja jälkiruoka grillissä valmistuu näin, rommissa marinoitujen hedelmien avulla.

Ja jos nyt emme blogeile hetkeen, niin varmuuden vuoksi toivotamme ihanaa kesää kaikille ja syödään hyvin, jotta jaksetaan kohdata syksyn haasteet!

½ dl osterikastiketta
½ dl teriyakikastiketta
vajaa 1 tl seesaminsiemenöljyä
1 iso valkosipulinkynsi

400g lohta (kahdelle syöjälle)
2 uutta porkkanaa
2 uutta sipulia varsineen
kunnon kourallinen papuja

Murskaa ja hienonna valkosipulin kynsi. Sekoita marinadin aineet keskenään. Leikkaa kala kahdeksi palaksi ja laita kalapalat marinoitumaan jääkaappiin useammaksi tunniksi. Ota kala huoneenlämpöön noin parikymmentä minuuttia ennen paistamista.

Valmistele kasvikset. Leikkaa sipulit suikaleiksi ja porkkanat mahdollisimman ohuiksi tikuiksi. Leikkaa pavut puoliksi. Jätä hiukan sipuleiden varsia koristeeksi paistetun kalan päälle. Nosta kalapalat marinadista ja laita ne kuumalle pannulle paistumaan. Pyöräytä pavut tähteeksi jääneessä marinadissa ja heita pannulle kypsymään. Papujen kypsyminen vie lähes yhtä pitkän ajan kuin kalan kypsennys. Pyöräytä välissä marinaadiin kastetut porkkanat ja sipulit pannulla. Jos tila loppuu kesken, nosta kypsiä kasviksiä välillä lautaselle ja nosta ne joukkoon, kun kala on kypsää. Muista jättää kasvikset napakoiksi.

Asettele kasvikset lautasen pohjalle ja päälle paistettu kalapala. Ripottele vielä kalan päälle tuoreita sipulinvarsipaloja.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Tonnikalapiirakkaa parmesanilla maustettuna

Mikä lie kesäinen fiksoituma, kun lähes kaikissa ruuissamme on tällä hetkellä parmesanjuustoa. Ehkä Italianmatka on jäänyt päälle. Mutta hyvä parmesan on vaan niin maukasta. Sitä tekee mieli iskeä joka paikkaan, jos sitä löytyy jääkaapista. Tässä mukavan maukas suolainen piirakka kesäisiin iltoihin tai piknikille.

Meillä ollaan oltu ahkerasti piknikillä uuden asuinalueemme vehreillä nurmikentillä. Mitään kummoisia piknikeväitä emme kyllä ole tehneet, koska liikkuvainen tyttömme pitää huolen siitä, että piknikillä ei paljon istuskella. Vesimeloni, mansikat ja kaupan pakestealtaasta löytyvä mudcake, ovat olleet riittäviä. Ja termoksesta kahvia. Vesimeloni ja mansikat ovat myös tytön ykkösherkkua, mutta sillon pitää olla vaihtopaita mukana. Jälki on meinaan aika sottaista :)

Pohja:
125g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
vajaa 3 rkl kylmää vettä
½ tl suolaa

Täyte:
2 kesäsipulia varsineen tai yksi normaali sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 prk tonnikalaa öljyssä
3 kanamunaa
1,5 dl ruokakermaa
1 prk ranskankermaa
1-1,5 dl parmesania raasteena
1 tl suolaa
1 mm kuivattua timjamia
sitruunapippuria

Nypi voi ja jauhot sekä suola sekaisin. Lisää vesi ja pyörittele taikinasta pallo. Levitä taikina piirakkavuoan päälle ja laita hetkeksi kylmään. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Riko kanamunat ja sekoita ne sekaisin ruokakerman ja ranskankerman kanssa. Lisää joukkoon parmesanraaste. Mausta seos suolalla, timjamilla ja sitruunapippurilla.

Paista pannulla silputut sipulit ja valkosipulit. Jätä hiukan varsisilppua koristelua varten. Kaada hiukan väriä saaneet sipulit piirakkavuoan pohjalle ja lisää piirakan päälle vielä tonnikalakerros. Sitten kaada kerma-munaseos piirakan päälle. Lopuksi painele pinnalle varsisilppua koristeeksi. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.