keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Lime Pie - limepiirakka


Täällä on aihetta juhlaan. Ihana aarteemme, pieni tyttäremme täyttä tänään kuukauden! Juhlan kunniaksi tarjolla on nopeaa ja helppoa herkkua rapakon takaa, nimittäin limepiirasta. Piirakan ohjetta on hiukan muunneltu, alkuperäinen löytyi Stockmannin kanta-asiakaslehden sivuilta. Piirakka on aika makea ja siksi poistimme alkuperäisestä versiosta ylimääräisen sokerin. Jos olet oikein makean ystävä, voit lisätä pohjaan sokeria. Olemme tehneet aiemmin myös sitruunapiirakkaa, joka oli todella hyvää sekin.

Tytön kanssa kaikki on mennyt hienosti. Kovasti olimme varautuneita hirvittävään yöshowhun, mutta tyttö on ilmeisesti tullut äitiinsä ja nukkuu öisin varsin hyvin. Tyypillisesti hän herää kaksi kertaa syömään, mutta joukkoon on mahtunut jopa yhden syötön öitäkin. Yöllä syödessään hän myös nukahtaa äidin syliin, josta siirtäminen omaan sänkyyn käy vaivattomasti. Eli toistaiseksi olemme selvinneet varsin vähillä univeloilla. Tyttö pääsee nyt nauttimaan synttäripiirakasta äidin makean maidon kautta.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita
(halutessasi 2rkl sokeria, ruoko-/intiansokeria)

Täyte:
4 limen mehut (n.1dl)
2 tl limen kuorta (n. 2 limen kuori raastettuna)
4 keltuaista
1 prk (400g)  kondensoitua maitoa

Marenki:
4 valkuaista
4rkl tomusokeria


Hienonna keksit ja lisää niiden joukkoon sulatettu voi. Sekoita ja taputtele piirakkavuoan pohjalle. Paita pohjaa 200 asteisessa uunissa vajaa 10 minuuttia. Nosta pohja jäähtymään.

Pese limet huolella ja raasta niiden kuorta 2 tl verran. Purista mehu. Vatkaa keltuaiset rikki ja lisää joukkoon kondensoitumaito. Vatkaa tasaiseksi massaksi ja lisää joukkoon nopeasti limenmehu ja kuoriraaste. Seos alkaa saostua nopeasti, joten tässä vaiheessa ei kannata jäädä päivittelemään maailman menoa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle.

Viimeistele piirakka marenkihunnulla. Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri tiukaksi vaahdoksi ja levitä se piirakan päälle. Paista 250 asteisessa uunissa muutama minuutti, kunnes marenki on saanut hiukan väriä. Laita piirakka jäähtymään ja laita se vielä muutamaksi tunniksi jääkaappiin, jolloin täyte on kiinteytynyt.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Tom kha kung


Tom kha on kookosmaitopohjainen, erinomaisen maukas ja pehmeä thaimaalainen keitto. Keittopohjaa voi täydentää vaikkapa kanalla (tom kha gai), tai kuten tässä meidän tapauksessa ravuilla (tom kha kung). Keitto on myös hyvin helppo ja melko nopea tehdä. Raaka-aineissa ei ole mitään aivan tavatonta, mitä ei isommasta kaupasta löytyisi. Helsingissä Hakaniemen suunnalla parhaiten tuoksuvat ja maistuvvat korianterit löytyvät etnisten kauppojen (esim. Vii Voan) kylmähyllystä, josta löytää myös sitruunaruohon ja galangan.

Tom kha -keitto sopii oikein hyvin koleaan ja sateiseen päivään, vaikka Thaimaassa tätä varmasti syödään helteessä ja paahteessa. Tätä täytyy kokeilla myös seuraavan kerran kun flunssa iskee. Chili, galanga/inkivääri ja lime avaavat ainakin tukkoisen nenän. Sitruunaruoho ei muuten juurikaan pehmene keitossa, joten sitä ei tarvitse yrittää syödä, vaan se kannattaa siirtää syrjään.

250 g kypsiä ravunpyrstöjä
150 g sieniä (herkkusieniä, siitakesieniä tms.)
3 tomaattia
800 ml (2 prk) kookosmaitoa
0,5 litraa kasvislientä
3 sitruunaruohon kortta
2 limeä
tuoretta chiliä
pala galangaa (tai inkivääriä)
murskattuja kaffir-limen lehtiä (ei välttämätön)
kalakastiketta
tuoretta korianteria

Pilko sienet siivuiksi tai lohkoiksi. Leikkaa tomaatit kahdeksaan osaan. Raasta pestyistä limeistä kuoret ja  purista mehut. Kuori sitruunaruohoista kuorikerros, pilko muutaman sentin mittaisiksi paloiksi ja lyö palat vielä rikki veitsen tylsällä puolella. Kuori galanga ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Leikkaa myös chilistä siivuja. Chilin määrää on vaikea sanoa, koska se riippuu chilin vahvuudesta. Keiton kuuluu olla ainakin hieman poltteleva, mutta ei välttämättä aivan tolkuttoman tulinen.

Keitä kasvisliemi kattilassa kiehuvaksi ja lisää raastettu limenkuori, sitruunaruohon palat, kaffir-limen lehdet sekä galangan ja chilin siivut. Anna porista hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää sitten kookosmaito, tomaatit ja sienet. Anna kypsyä 5-10 minuuttia. Lisää kalakastiketta ja limenmehua vähän kerrallaan ja maistellen, jotta löydät makuusi sopivan suolaisuuden ja kirpeyden. Lopuksi lisää ravut ja kiehauta. Ripottele keiton pinnalle juuri ennen tarjoilua runsaasti silputtua korianteria.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hernepyree

Vielä kun saa tuoreita herneitä, kannattaa kokeilla tätä Jamie Oliverin tv-ohjelmasta bongattua lisuketta. Koska herneet käytetään tuoreina, niin kaikki ravintoarvot ovat niissä tallella. Yksinkertaista ja hyvää. Ohje on mitoitettu yhdelle hengelle:

kourallinen riivittyjä herneitä
3 rkl oliiviöljyä
5 mintunlehteä
sitruunamehua maun mukaan
pecorino romano-juustoa raastettuna maun mukaan

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta sileäksi. Tarjoile vaikkapa kalan kaverina tai leivän päällä.

torstai 2. syyskuuta 2010

Paistetut muikut


Mikäpä olisi mainiompi suomalainen ruoka kuin muikut ja perunamuusi. Ruokalaji on myös suunnattoman yksinkertainen valmistaa. Pari päivää sitten iski himo, joten suunta otettiin kohti Hakaniemen hallia ja Reitin kalan tiskiä. Valinta osui tällä kertaa isompiin muikkuihin. Niissä tosin selkäruoto tuppaa olemaan aika kookas, joten pienemmät muikut ovat siltä osin mukavampia popsia.

500 g perattuja muikkuja
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
valkopippuria

Sekoita ruisjauhot, suola ja pippuri. Kieritä kalat jauhoissa. Paista kuumalla pannulla voissa molemmin puolin kypsäksi. Tarjoile heti, voisilmällä maustetun perunamuusin ja tillin kanssa. Lisäksi voi tarjota tämän kermaviilikastikkeen.