maanantai 21. maaliskuuta 2011

Muuttotauko


Meistä ei kuulu hetkeen, koska olemme keskellä muuttoprojektia. Remppaaminen alkaa olla loppusuoralla, mutta itse muutto on vielä edessä. Palataan muutaman viikon päästä viimeistään. Mukavia kevätpäiviä!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Vuohenjuusto-sipulipiirakka

Meillä on kaapit täynnä sipuleita, koska sipulikeittoa varten tuli ostettua ylenmäärin erilaisia sipuleita. Sipulipiirakkaa ei ole tehty vuosiin. Aikoinaan opiskellessa ja rahan ollessa tiukilla sipulipiirakka oli mitä mainioin vierasvara. Tarvikkeet saa tosi edullisesti ja piirakka on helppo tehdä. Jos oikein laiskottaa, niin voit käyttää myös kaupan valmista pakastetaikinaa pohjaan, mutta tämä pohja on kyllä niin helppo tehdä, että ainoa vaiva on muistaa ottaa voi pehmenemään huoneenlämpöön tarpeeksi aikaisin.

Pohja:
125g voita
3 dl jauhoja
3 rkl vettä

Täyte:
voita paistamiseen
2 keltasipulia
1 punasipuli
3 salottisipulia
n. 10 lehteä tuoretta salviaa
n. 1-2 tl balsamicoa

Munamaito:
2 munaa
1 dl maitoa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 prk ranskankermaa
1 rkl sokeria

n. 75g pehmeää vuohenjuustoa

Tee ensin pohja valmiiksi. Nypi pehmeä voi ja jauhot sekaisin ja lisää vesi. Sekoita tasainen taikina. Levitä taikina piirakkavuokaan ja esipaista taikina uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Paista sillä aikaa siivutetut sipulit ja salvianlehdet voissa. Älä ruskista vaan anna sipuleiden pehmentyä miedolla lämmöllä. Lisää balsamico sipuleiden joukkoon. Nosta pehmenneet sipulit piirakkavuokaan ja ripottele päälle vuohenjuustoa. Tee munamaito. Sekoita munat rikki ja lisää maito sekä ranskankerma. Sekoita hyvin ja mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Kaada piirakan päälle. Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

5 sipulin sipulikeitto

Laskiaissunnuntaita vietetään huomenna, mutta hernekeitto antaa edelleen odottaa itseään. Sen sijaan valmistimme toista talviklassikkoa Jamie Oliverin ohjetta mukaillen. Päivällä televisio on harmittavan usein päällä ihan vaan taustalla. Muutama päivä sitten televisio suolsi Jamie Oliverin keittiössä-ohjelmaa, jossa maestro valmisti brittihenkistä sipulikeittoa. Sitä siis kokeilemaan. Jotenkin tää ihastuttava ruoka olis kaivannu hiihtolenkkiä ennen syömistä... sen verran tanakkaa kamaa tämä keitto on. Suositellaan siis hikiliikunnan jälkeen kylmänä pakkaspäivänä. Ja tulosta nautittaessa ei voi todeta muuta kuin, että on se Jamie vaan loistava reseptien kehittelijä. Tästä riittää pääruuaksi 3:lle ja alkupalaksi varmaan n. 5:lle henkilölle.

pala voita
reilu loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
puoli kourallista tuoreita salvianlehtiä
2 kpl isoja  punasipuleita
2 kpl salottisipuleita
2 kpl isoja keltasipuleita
100 g purjoa
merisuolaa rouhittuna
mustapippuria
1 l kasvislientä
vaaleaa leipää siivuina
100 g raastettua cheddarjuustoa

Valmistele ensin sipulit valmiiksi. Kuori ja siivuta valko-, puna-, salotti- ja keltasipulit. Pese ja siivuta purjo. Laita kattilan pohjalle reilu pala voita ja reipas loraus oliiviöljyä lämpenemään. Pyöräytä valkosipulsiivuja ja tuoretta salviaa rasvassa. Lisää siivutetut sipulit ja laske levyn lämpötila miedoksi. Tarkoituksena on, että sipulit eivät tummuisi vaan pehmentyisivät rauhassa hautuen. Pyörittele sipuleita hetki rasvassa, lisää suolaa ja pippuria sekä laita kattilan kansi pääle. Anna hautua kannen alla miedossa lämmössä n. 30 minuuttia. Ota kansi pois ja sekoittele sipuleita ja anna hautua vielä ilman kantta 20 minuuttia. Tässä ei kannata lintsata, sillä sipulit saavat hitaalla ja miedolla haudutuksella mukavan makean maun itsestään esille.

Kun sipulit ovat hautuneet yhteensä n. 50 minuutin ajan, on aika lisätä 1l kasvislientä joukkoon. Tässä kohtaa kannattaa myös laittaa uuni päälle täysille grillivastusta hyödyntäen, jos sellainen löytyy. Anna keiton poreilla hiljaksiin vielä 15 minuuttia ja maista suolan ja pippurin määrät. Lisää tarvittaessa.

Leikkaa leivät siivuiksi ja paista niitä paistinpannulla oliiviöljyssä molemmin puolin rapeiksi. Kaada keitto valmiiksi uuninkestäville lautasille. Aseta leipäpala/palat keittolautasen päälle ja ripottele vielä leipien päälle reilusti cheddarraastetta. Koristeeksi vielä muutama salvianlehti. Laita keittolautaset uunin ylätasolle muutamaksi minuutiksi, jotta juusto sulaa ja saa väriä. Nauti hyvän valkoviinin kanssa.