lauantai 27. lokakuuta 2012

Avokadopasta

Kyllä, mekin teimme tätä viime viikkojen megahittiä. Ohje siis kiertää blogista toiseen ja kaikki ovat tätä niin kehuneet, että pakko oli testata ja erittäin hyväksi havaita. En kopio tähän alkuperäistä ohjetta, vaan se löytyy täältä, Hesarin sivuilta. Muutaman vinkin annan. Leikkaa chili ja valkosipuli ihan todella pieneksi rouheeksi, niin maku ei hyppää niin voimakkaana suuhun. Koska kastikeaineksia ei lämmitetä missään vaiheessa, kannattaa pasta syödä pikimmiten. Tee siis ensin kastike valmiiksi tarjoilukulhoon ja heitä vasta siinä vaiheessa spagetit kiehuvaan (hyvin suolattuun) keitinveteen. Kun kaadat spagetit kastikeainesten joukkoon, niin tsekkaa suolan määrä vielä kertaalleen. Itse rouhin merisuolaa pastaan aikamoiset määrät, sillä muuten pasta on mauton. Mutta siis ymmärrän todella, miksi tämä ohje kiertää netissä. Tämä on todella hyvää!

Aiemmin olemme sortuneet näihin nettisuosikkeihin mm. Nina Lincolnin jäädytetyn kakun muodossa. Avokado on yksi suosikeistamme, kunhan se on kypsää. Muussa tapauksessa ei kannata edes lähteä tekemään siitä mitään. Täytetyt avokadot ovat herkkua jo vuosien takaa,

Meillä perjantai-illan herkkupastan kruunasi vielä riesling. Haluamme näyttää mallia lapsellemme terveestä tavasta suhtautua alkoholiin ja olemmekin jatkaneet lapsettomien viikonloppujen perinteitä siten, että nautimme lasin viiniä ruuan kanssa. Mitä mieltä te lukijat olette yhdistelmästä lapset ja viinin nauttiminen ruuan kanssa? Tästä kun on varmasti monella eriäviäkin mielipiteitä.


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Jauhelihacannelonit

Mikä ihme siinä onkin, että jauheliha kaikissa muodoissaan maistuu lapsille. Perusarkiruuaksi valmistin jääkaapin jämistä varsin oivan version canneloneista. Tämä meidän ohjeemme on kahdelle sopiva annos, sillä meillä tästä söivät kaksi iltaa sekä äiti että tytär.

Eilen kävin äitini kanssa Musiikkitalossa kuuntelemassa klassista musiikkia. Mikä lie kulttuuriviikko tässä on menossa, kun tämä oli jo toinen kultturellitapahtuma viikon sisään. Täytyy kyllä myöntää, että eniten eilisessä konsertissa minua miellyttivät Musiikkitalon arkitehtuuri sisältä sekä väliajan kahvi ja konjakki. Olen kasvanut lapsuudenkodissa, jossa soivat mm. Elvis, The Beatles, Simon and Garfunkel ja Danny. Lähimmäs klassista päästin siloin, kun isälläni oli "herkkä hetki" ja hän kuunteli Evita-musikkalin tunnuskappaletta, "Don't cry for me Argentina". Ehkä tästä lapsuudenperinnöstä johtuen en ole koskaan päässyt sisään klassisenpuolen kappaleisiin. Mutta aika ajoin on hyvä kokeilla ja laajentaa musiikkitottumuksiaan. Sen sijaan tämän syksyn ehdoton kohokohta oli syyskuun Leonard Cohenin konsertti. Toukokuulle olen jo varannut liput Patricia Kaasin konserttiin, jossa hän esittää Edith Piafin kappaleita. Joskus muistan meidän käyttäneen miehen kanssa musiikkia myös ruuanlaiton yhteydessä. Intialaisen ruuan tekeminen yhdessä oli erityisen mukavaa, kun keittiössä raikasi intialainen musiikki taustalla.

canneloniputkia

Jauhelihatäyte:
250 g paistijauhelihaa
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
½ sipuli
suolaa
mustapippuria
½ tl kuivattua basilikaa
½ tl kuivattua oreganoa

Maitokastike:
3 dl maitoa
2/3 pkt Koskenlaskija-juustoa

Pilko valko- ja tavalliset sipulit. Ruskista sipulit pannulla. Lisää jauhelihapannulle ja paista kunnes jauheliha on kypsää. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Keitä miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia.

Tee maitokastike. Mittaa maito kattilaan ja paloittele juusto joukkoon. Keitä hiljalleen, kunnes juusto on sulanut maidon joukkoon. Varo ettei maito pala pohjaan.

Täytä canneloniputket jauhelihatäytteellä ja laita putket uunivuokaan. Kaada päälle maitokastike. Paista uunissa 225 asteessa n. 30 minuuttia.




sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Omena-mascarponepiirakka

Täytyy myöntää, että meillä ei olla mitään suuria omenapiirakan ystäviä. Apple Pie on oikein hyvää, mutta sitä ei pysty makeutensa takia syömään kuin yhden palan. Kermaviilipohjaisista omenapiirakoista en ole koskaan välittänyt ja yleensä syönkin "vaniljakastiketta omenapiirakalla" tyyppisesti perinteiset muropohjaisen omenapiirakat. Mitä enemmän vaniljakastiketta sitä parempaa! Viime viikkoisessa MeNaiset-lehdessä (41/12) oli kuitenkin sen verran houkuttelevan oloinen resepti, että päädyimme sunnuntaiseen piirakan paistoon. Vieraitakin saimme: äitini ja hänen miehensä. Helmi olisi halunnut syödä omenapiirakkaa jo raakana ennen uuniin laittoa, mutta malttoi sitten mennä välillä päiväunille.

Erittäin hyvä ja helppotekoinen ohje! Mascarpone-täytettä voisi kokeilla myös esimerkiksi puolukoiden kanssa.

Pohja:
150 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1,5 dl maitoa
1 pss vanhan ajan vaniljakastikeainesta
250 g mascarponejuustoa
omenoita
1,5 rkl siirappia


Vaahdota voi ja sokeri keskenään, lisää muna. Lisää kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuokaan.

Sekoita vaniljakastikeaines maitoon ja sekoita vispilällä. Anna tekeytyä jääkaapissa 10 minuuttia, jonka jälkeen sekoita vaniljatahnaan mascarponejuusto. Levitä vaniljatäyte piirakan pohjan päälle. Lisää täytteen päälle omenaviipaleet ja lopuksi lorauta tasaisesti päälle siirappia. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Suppilovahvero-hevosenpaistipasta

Vein töihin osan saamistani suppilovahveroista, sillä pieni pakasteemme suorastaan pullistelee jo kesän antimien takia. Samalla yksi työkavereistani pyysi minua laittamaan jonkin kivan uuden sieniohjeen sivuillemme, joten tässä nyt yksi mieliversioistani. Tämä pasta ohje toimii nimenomaa suppilovahveron kanssa, sillä suppikset ovat tarpeeksi voimakkaan makuisia paistin seuraksi. Juhlavampaan menoon suosittelen kylmäsavustettua poronpaistia, mutta meidän lähikauppamme kilohinta hipoi 80 euroa, joten tartuin vieressä olleeseen hevosenlihaan. Tässä on siis käytetty ihan leivänpäälliseksi tarkoitettua valmiiksi pakattua paistia.

Koska perheessämme yksi ei syö lihaa, niin ohje on siinäkin mielessä kätevä, että lihan voi lisätä vasta valmiiseen annokseen. Mies siis söi pastansa pelkän suppilovahverokastikkeen kera ja minä sekä lapsi lisäsimme annokseemme kuutioitua paistia juuri ennen syömistä. Muita hyviä syksyisiä sieniohjeitamme ovat mm. kantarelli-kesäkurpitsarisotto, kantarellignocchit ja suppilovahverokastike.

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa teatterissa. Jos joku lukija on kulttuurin ystävä, niin voin lämpimästi suositella Teatteri Avoimien Ovien Muista minut-näytelmää. Jokainen nainen löytää tästä komediasta palan itseään ja sitä, kuinka omakin identiteetti on välillä vaarassa hukkua. Itse huomaan pohdiskelleeni viime aikoina sitä, kuinka kahden vuoden kotona olo on vaikuttanut omaan persoonaani ja ystävyyssuhteisiini. Toisten ystävien on ollut vaikea ymmärtää, kuinka olen ollut niin voimakkaasti kotiin päin kallellaan ja juttuni ovat pyörineet pääasiassa lapsen ympärillä. Nyt, kun olemme eriytyneet töihin paluun jälkeen, huomaan että pystyn taas paremmin keskittymään muihinkin kuin lapsiaiheisiin. Toisaalta eilen illallisella ennen teatteria, totesimme lapseni kummitädin kanssa, että elämä on sellaista. Jos ystävällä on avioeroprosessi päällä, hän puhuu vain siitä. Jos taas yt-neuvottelut työelämässä, keskitytään siihen. Pienen lapsen äiti keskittyy lapsesta puhumiseen. Näin se menee ja hyvät ystävät sen ymmärtävät. Niin kuin näissä muissakin elämäntilanteissa.

n. 1 l suppilovahveroita
1 pieni sipuli
2 dl kuohukermaa
n. 50g kylmäsavustettua poroa/hevosenpaistia
½ kanaliemikuutio
1/3 Koskenlaskija-juustosta
hiukan valkopippuria

Paista sienistä neste pois, lisää pilkottu sipuli pannulle. Kun sipuli on pehmennyt, kaada joukkoon kerma ja kanaliemikuution pala. Anna hiljaksiin kiehua n. 5 minuuttia. Lisää joukkoon Koskenlaskija juustoa ja mausta valkopippurilla. Anna vielä hautua kannen alla, kunnes kastike on saonnut. Lisää lopuksi joukkoon kuutioitu kylmäsavustettu liha. Tarjoile keitetyn spagetin kanssa ja raasta vielä päälle parmesan-juustoa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ruokapiiri ja Chez Dominique

Välillä muuta kuin ruokareseptejä. Me olemme molemmat miehen kanssa syntyperäisiä helsinkiläisiä. Mies on tosin asunut osan lapsuusvuosistaan Espoon puolella, mutta urbaaniksi häntäkin voi (espoolaisuudestaan huolimatta...:)) kutsua. Itse olen viettänyt lapsuuteni kesät tiivisti mökillä ja pienestä pitäen olen hoitanut omaa kasvimaatani mummin opastuksella. Tällä hetkellä asumme alueella, josta löytyy paljon vuokrattavia kasvimaita, mutta valitettavasti jonot ovat niin pitkät, että ihan lähitulevaisuudessa tuskin pääsen elvyttämään kasvimaanhoitotaitojani. Meitä kuitenkin kiinnostaa se, mitä suuhumme laitamme ja niinpä otin innolla vastaan tiedon, että alueellemme on perustettu ruokapiiri. Kävimme Helmin kanssa keskustelemassa vetäjän kanssa ja liityimme oitis tähän luomu- ja lähiruokaa tarjoavaan yhdistykseen.

Jäseneksi liittyminen maksaa 10 euroa vuodessa. Tilauksia tehdään kerran kuukaudessa tai harvemmin, jos itsellä ei ole tarvetta ostoksille. Tässä kuussa saimme ensimmäisen tilauksen tehtyä ja tunsin suurta tyytyväisyyttä, kun pääsin hakemaan oman, lähinnä juureksia, sisältäneen tilauksen 200 metrin päästä kotoamme asukastalolta. Hinnat olivat mielestäni ihan kilpailukykyiset. Mahtavinta oli kuitenkin se, että juurekset olivat laadultaan ihan toisenlaisia kuin kaupasta ostettavat nahistuneet ja kuivakat sukulaisensa. Ruokailuunkin tuli eri tavalla suunnitelmallisuutta, kun jääkaapissa odottaa pari kiloa erilaisia kasviksia. Nyt on tehty uunijuureksia, kasvispihvejä ja kesäkeittoa.

Ylläolevasta ruokapiiri-linkistä voit tarkistaa mikäli omalta kotialueeltasi löytyy vastaavaa toimintaa. Ehdottomasti voimme suositella, sillä näin jää turhat välikädet pois ja tiedät paremmin, mitä suuhusi pistät.

Toinen viime aikojen suuri tapahtuma on se, että pääsimme (vihdoin) testaamaan Suomen ainoan kahden tähden ravintolan, Chez Dominiquen Rikhardinkadulla. Ennen lasta voisi sanoa meidän jopa harrastaneen ulkona syömistä ja todellakin osaamme arvostaa huolella ja luovuudella tehtyä ruokaa. Aiemminkin oelemme kokeilleet tähtiravintoloita, joten mielenkiinnolla lähdimme katsomaan mistä tuo toinen tähti on Dompalle tullut. Vietimme 4-vuotishääpäiväämme ja veimme lapsen ekaa kertaa yökylään. Laitoimme ykköset päälle ja suuntasimme Kaartinkaupunkiin. Edessä oli maukas 7 ruokalajin menu, laadukkaat viinit ja mahtava palvelualttius. Kaikki nämä toteutuivat, mutta pientä yllätyksellisyyttä ja suurta Wau-momenttia jäimme kaipaamaan. Ruoka oli ihan erinomaista ja erityisesti mieleen jäi pääruuaksi saatu kyyhky sekä pienet alkupalat, joissa oli makua, ulkonäköä ja kekseliäisyyttä. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että ravintola Demo ylsi vähintäänkin samaan vaikka tähtiä on yksi vähemmän.
              
 Kuva: Chez Dominiquen nettisivut

Mukava yllätys oli se, että nuoret ja osaavat tarjoilijat loivat tilaan elitistisestä vaikutelmasta huolimatta suhteellisen rennon tunnelman. Kertaakaan ei tarvinnut kuikuilla tarjoilijaa vaan vesilasi täyttyi itsestään ja leivänmurut siivottiin pöydältä huomiota herättämättä. Itselleni vanhempana suuren vaikutuksen teki viereisen pöydän keski-ikäinen mies, joka oli tuonut ravintolaan syömään juuri ja juuri täysi-ikäisen poikansa ja opetti tälle viinin saloja. Isä satsasi poikaansa ihanasti tarjoamalla yhteistä aikaa huippu ruuan ja juoman kera. Tällaisia kokemuksia haluaisin itsekin suoda omalle tyttärelleni tulevaisuudessa.
Kuva: äiti ja isi made by Helmi