sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Tomaattipasta

Pastaa yksinkertaisimmillaan. Kesän makeuttamat tomaatit, hyvä oliiviöljy, valkosipulia ja basilikaa. On hyvää ja kelpasi jopa tytöllemme. Kesäloman viimeinen viikko lähtee käyntiin ja meidän kohdallamme se tarkoittaa piinaavia öitä. Tarkoituksena kun on lopettaa "vauvamme" imetys ja sitä varten tarvitaan paljon hyvää energiaa :)

Sitten pitäisi kerätä syksyksi jotain kivoja ruokaideoita, joita voisi toteutella myös täällä. Tarkoituksena on siirtyä tekemään perinteisiä ruokia kohta 1-vuotiaalle tytöllemme. Ensimmäisenä listalla komeilee lihaperunasoselaatikko. Vinkkejä pienen lapsen ja aikuisen lounasruuiksi otetaan vastaan! Toki jatkossakin syömme myös aikuisille sopivampia herkkuruokia. Ja tämä ohje on kahdelle:

3 rkl oliiviöljyä
4 kpl isoja luumutomaatteja
3 valkosipulinkynttä
2 kesäsipulia varsineen
1 tl sokeria
1 tl balsamicoa
suolaa
mustapippuria
½ nippu tuoretta basilikaa

4dl pennepastaa
vettä
suolaa

päälle parmesania raastettuna

Laita pastavesi kuumenemaan. Leikkaa tomaatit paloiksi ja silppua sipulit ja valkosipulit. Laita pastat kiehuvaan veteen yhdessä suolan kanssa ja keitä ohjeen mukaan. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää siihen oliiviöljy sekä sipulit. paista hetki ja lisää tomaattilohkot. Anna tomaattien pehmentyä ja mausta kastike sokerilla, balsamicolla, suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua hetki. Riivi vielä joukkoon basilikanlehtiä.

Sekoita keitetty pasta ja kastike keskenään ja raasta pinnalle parmesanjuustoa.

2 kommenttia:

Vilukissa kirjoitti...

Näyttää hyvältä tuo pasta! Mä tässä yritän tosin ainakin hiukan vähentää noita hiilihydraatteja... Niinpä pasta ei oikein sovi, kuin ehkä silloin tällöin herkkuna. Mutta hyvin tehty pasta on oikeasti todella hyvää... :D

Kanelibasilika kirjoitti...

Joo, tää on tietty vähän epämuodikasta näinä päivinä, kun aika moni on vähentäny hiilareita. Meillä pasta kuuluu oleellisesti ruokavalioon, kun se on molempien herkkua.

Välillä kandee pitää herkkuhetkiä ja tehdä pastaa just näiden tuoreiden kasvisten kera. Myös Helmin herkkua on pasta...erityisesti bolognesen kanssa.