Uunikasvikset à la Sara ja lampaan sisäfilettä

Näitä uunijuuresohjeitahan meillä riittää... On halloumin kera makeasti maustettuna. Ja ihan perinteisesti tehtynä. Kummatkin tosi hyviä ohjeita. Vielä tuli vastaan onnittelukortin ohessa Sara La Fountainin ohje, jossa valkosipuli on raastettu öljyn joukkoon. Hyvää tämäkin.

Kauniiden, ensimmäisten kesäpäivien jälkeen olemme suuntaamassa vielä kesäisimmille seuduille, nimittäin Pohjois-Italiaan. Olemme vuokranneet viikoksi asunnon Maggiore-järven lähettyviltä ja tarkoituksena on lapsen ehdoilla kierrellä hiukan Piemonten aluetta. Käydä kenties jollakin viinitilalla ja ennen kaikkea nauttia hyvästä ruuasta paikallisissa pikku ravintoloissa. Saamme myös seuraa loppuviikosta, kun tyttömme kummit tulevat muutamaksi yöksi asunnollemme ennen kuin he suuntaavat matkansa Venetsiaan. Jee! Vaikkakin ensimmäinen ulkomaanmatka ja lennot pienen "sähköjäniksen" kanssa hiukan jännittääkin. Lauantaina hiljennymme siis joksikin aikaa.

Erilaisia uunijuureksia (meillä punajuuria, palsternakkaa, lanttua, perunaa, porkkanaa)

Kastike:
2 tl valkosipulia raastettuna
tilkka hunajaa
kourallinen salviaa
kourallinen oregaanoa tai basilikaa
½ dl voita sulatettuna
0,75 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lampaan sisäfileitä 2 kpl/per syöjä
voita paistamiseen
suolaa
pippuria

Tee ensin kastike. Raasta valkosipuli kulhoon ja lisää hieman hunajaa. Silppua yrtit. Lisää sulatettu voi ja oliiviöljy, sekoita hyvin ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuori ja pilko kasvikset ja laita ne vuokaan. Kaada kastike tasaisesti kasvisten päälle. Paista kasviksia n. 45 minuuttia 180 asteisessa uunissa kunnes ne ovat kypsiä.

Ota lampaan sisäfileet huoneenlämpöön samaan aikaan kun teet uunikasviksia. Kun kasvikset ovat olleet n. 30 minuuttia uunissa, paista fileet pannulla ruskeiksi runsaassa voissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita vielä uuniin kasvisten kanssa n. 5-10 minuutiksi.

Kommentit

kitinen sanoi…
Heips! :)

Mä olen nyt muutamana päivänä tutkaillut blogiasi, joten aiheellista ehkä ilmiantaa itsensä ja tunnustaa tykkäilevänsä. Etenkin risottoresepteistä kävin taas hakemassa inspiraatiota itselleni, mutta hyvältä näyttää koko blogisi! :)
Kanelibasilika sanoi…
Moi Kitinen,

Aina on kiva tietää, kuka blogiamme lukee. Ja vielä kivempi on saada palautetta mielenkiintoa herättävistä resepteistä. Risotoista tuli mieleen, että Italian reissullamme söimme mainiota nokkosrisottoa. Jospa päätyisimme itsekin testailemaan sitä.