torstai 9. heinäkuuta 2009

Uunijuurekset


Hah, täällä vielä! Vielä näköjään ehdimme tehdä yhden postauksen ennen kun kesäloma virallisesti huomenna alkaa. Uunijuurekset on loistava ruoka grillattavien pihvien ja kalojen kumppanina. Meillä oli tänään uunijuuresten kyljessä grillatut tonnikalapihvit.

Välillä sitä oikein herää miettimään, miten älyttömän hyviä juurekset ja muut perinteiset kasvikset ovat. Raparperiahan olemme hehkuttaneet jo alkukesästä ja nyt on sitten aika nostaa lanttu ja palsternakka valokeilaan. Varsinkin palsternakka on yksi turhaan unohdetuista juureksista. Olisimme lisänneet juuresten joukkoon myös punajuuren, mutta sitä ei valitettavasti löytynyt lähikaupastamme. Kesän juureksiin emme ole lisänneet hunajaa, mutta sekin sopii hyvin tähän ruokaan antamaan pientä makeutta.

200g lanttua
200g palsternakkaa
200g bataattia
3 isohkoa kevätsipulia
2 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
n. 10 kpl oliiveja
reilusti oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
hivenen tuoretta/kuivattua timjamia
rouhittua merisuolaa

Kuori ja leikkaa kasvikset reiluhkoiksi paloiksi. Lanttu ja porkkana kypsyvät hitaimmin, joten ne kannattaa leikata vähän ohuemmiksi paloiksi. Asettele kasvikset uunivuokaan ja puserra joukkoon valkosipuli. Lisää oliivit ja silpuksi leikattu rosmariini sekä kuivattu timjami. Rouhi päälle reilusti merisuolaa ja sekoita kasviksia.


Paista 200 asteessa n. 30–40 minuuttia riippuen kasvisten koosta. Käy kypsennyksen välissä kääntelemässä kasviksia, jotta mausteet tarttuvat joka puolelle. Kasvikset maistuvat muuten hyvältä myös majoneesiin dipattuna!

1 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

Tätä meilläkin tehdään. Nyt lomalla yritän pakastaa runsaasti kotimaisia juureksia talven varalle ja kiireisen arkipäivän helpotukseksi.
Ympäristö kiittää kausiruokaa, vaikka hiukan toruu pakastamista. Päättelin, että on parempi kuitenkin kuin kylmäkuljetetut teolliset vihannespakasteet.

Lomaterkkuja...