Parsaa ja sitruunalla graavattuja lohikääryleitä

Parsa-aika on täällä ja kaivelinkin vanhoja reseptejämme siitä, kuinka hyödyntää parsaa. Olemme tehneet aiemmin limellä graavattuja lohirullia, mutta koska olimme juuri laittaneet siman porisemaan, niin hedelmälautaselta löytyi sitruunaa. Tässä siis sama ohje, mutta sitruunalla maustettuna.

n. 700g lohta
½ sitruunan mehu
merisuolaa myllystä
sitruunapippuria

2 valkosipulinkynttä
vajaa puntti vihreää parsaa
ruohosipulia
2 dl kermaa


Leikkaa lohi n. 1-1,5cm paksuisiksi siivuiksi nahkaa myöten, niin että nahka irtoaa. Laita lohisiivut lautaselle ja kaada päälle reilusti sitruunamehua. Anna graavaantua n. 5 minuuttia. Käännän lohet ympäri ja kaada päälle lisää sitruunamehua ja ripottele lohisiivujen päälle reiluhkosti suolaa sekä hivenen sitruunapippuria. Anna vielä graavaantua n. 10 minuuttia.

Kuori parsat ja keitä niitä muutama minuutti kiehuvassa vedessä. Parsat saavat jäädä hiukan raaoiksi, sillä ne menevät vielä uuniin. Kun parsat ovat valmiit, leikkaa ne puoliksi ja rullaa molemmat puolet kalasiivun väliin. Laita rullat uunivuolle. Kun kaikki rullat on kääritty, puserra valkosipulia kalarullien päälle ja leikkaa reilusti ruohosipulia joukkoon. Lopuksi kaada kerma astiaan. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile perunamuussin tai maa-artisokkamuussin kanssa.

Kommentit