Pavlova hedelmien kera

Uskokaa tai älkää, niin emme ole kumpikaan aiemmin edes maistaneet tätä alunperin 20-luvulla Austraaliasta tai Uudesta-Seelannista lähtenyttä herkkua. Lankalauantaina valmistimme parsaa ja hollandaise-kastiketta ja ylijääneistä valkuaisista päätimme tehdä tätä venäläisestä balettitanssija Anna Pavlovasta nimensä saanutta jälkiruokaa. Ja hitto vieköön tää oli ihan törkeän hyvää ja nyt harmittaa, että ei ole tullut aiemmin tehtyä. Hirvittävän helppotekoinen vielä kaiken muun lisäksi. Marenkipohjan tulee olla päältä rapea ja sisältä pehmeä. Tämä saavutetaan juuri oikein pituisella ajalla uunissa. Meillä paistettiin aika tarkalleen 60 minuuttia ja se oli just passeli. Kakun läpimitta oli n. 20 cm.

Tästä ohjemäärästä tulee ihan isokokoinen kakku, mutta koska meillä on suvussamme varsinainen "cake-man", niin saimme koko kakun tuhottua 4 aikuisen voimin. Kakuntekijälle on suuri ilo, että ruokapöydästä löytyy mies, jolle kakku maistuu ja aina voi luottaa siihen, ettei muruakaan tarvitse heittää roskiin tai säästää jääkaapissa. Tämä kakku kun on syötävä samantien. Me laitoimme päälle hedelmäsalaattia ja suklaakastiketta kermavaahdon ohella, mutta kesän tullen tämä on varmasti vielä herkumpaa mansikoiden, herukoiden ja muiden marjojen kanssa. Täytyykin kokeilla marja-aikaan.

Pohja:
4 valkuaista
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl maizena-maissijauhoja
1 tl valkoviinietikkaa

Päälle:
2,5-3 dl kermaa vaahdotettuna
hedelmiä/marjoja
suklaakastiketta
sitruunamelissan lehtiä

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää tämän jälkeen sokeri ja vaniljasokeri koko ajan vatkaten.Sitten vielä joukkoon maissijauhot ja valkoviinietikka. Vatkaa hyvin sekaisin. Levitä massa leivinpaperille pyöreäksi keoksi, läpimitaltaan noin 20 centtiä. Muista, että seos kohoaa hiukan uunissa. Laita pohja uuniin ja laske samalla lämpö 150 asteeseen. Anna kypsyä 60-65 minuuttia. Jo pinta uhkaa tummentua liikaa, laita päälle leivinpaperi loppupaistamisen ajaksi.

Kun pohja on jäähtynyt, irrota se varovasti leivinpaperista ja aseta kakkuvadille. Juuri ennen tarjoilua vatkaa kuohukerma ja lusikoi se kakun päälle. Lisää hedelmät tai marjat, suklaakastike sekä sitruunamelissan lehdet. Syö heti, sillä kakku ei oikein pidä säilyttämisestä. Marenki imee kosteuden itseensä.

Kommentit

kmsu sanoi…
Ihana pavlova! Rakastan kaikkea, missä on marenkia, ja pavlovaakin tulee aina välillä tehtyä. Juuri äsken ruokapöydässä ajattelinkin, että pitäisi tehdä marenkipohja, kun meilläkin hollandaisesta valkuaisia jäi. Ja mikäpä se parempi käyttökohde niille olisikaan.:)