Slow food pizza

Joskus on hauska alkaa valmistella ruokaa jo edellisenä päivänä. Jos haluat todella mainion pizzapohjan itse tehdylle pizzallesi ja jaksat olla sen verran suunnitelmallinen, että teet pizzataikinan valmiiksi edellisenä iltana, niin tämä on kokeilemisen arvoinen resepti. Pohjan rakenteesta tulee todella hyvä ja taikina on ilmava. Jos taas haluat selviytyä nopeammin, niin tässä linkki ohut kuorisen pizzapohjan ohjeeseemme. Tämän päivän ohje on Glorian ruoka&viini-lehdestä (02/10).

Perässä on myös tomaattikastikkeen resepti, sillä hyvän pizzan peruselementti on toimiva tomaattikastike. Tästä tulee kastiketta aika paljon, joten loput kannattaa pakastaa seuraavaa pizzahetkeä varten. Meillä toiseen puolikkaaseen tuli aurajuustoa, kapriksia, punasipulia, tuoreita paistettuja herkkusieniä, oliiveja ja puoliksi aurinkokuivattuja tomaatteja. Toiseen tuli paistijauhelihaa, tuoreita paistettuja herkkusieniä, punasipulia ja puoliksi aurinkokuivattuja tomaatteja. Molempiin tuli tietysti juustoraastetta ja lopuksi tuoretta basilikasilppua. Pizza syötiin kaalisalaatin kera.

Pizzapohja:
2 dl lämmintä vettä
2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Valmista taikina siis jo edellisenä iltana. Mittaa lämmin vesi astiaan ja lisää siihen suola sekä jauhot, joiden seassa on kuivahiiva. Vaivaa taikinaa n.5 minuuttia sähkökäyttöisellä vatkaimella tai 7 minuuttia käsin. Lisää vielä oliiviöljy ja jatka alustamista 3-5 minuuttia. Peitä kulho ja anna kohota jääkaapissa yön yli, noin 15-20 tuntia. Kun teet pizzaa niin lämmitä uunipelti ensin 250 asteessa kuumaksi. Sillä aikaa levitä lusikan avulla taikina leivinpaperille valmiiksi ja täytä se. Lopuksi liuta leivinpaperi kuuman uunipellin päälle ja paista 250 asteessa 12-15 minuuttia. Taikinasta tulee n. 40cmx40cm kokoinen pizza eli noin pellillinen pizzaa.

Tomaattikastike:
2rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
2 tlk (á 70 g) tomaattipyreetä
½ rkl viinietikkaa
2 tl kuivattua oreganoa
1,5 tl kuivattua basilikaa
1tl sokeria
½ tl mustapippuria
ripaus suolaa

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sen joukkoo siivutetut valkosipulinkynnet. Paista siivut pehmeäksi ja lisää paseerattu tomaatti, tomaattipyree, viinietikka, oregano ja basilika. Hauduta kastiketta kattilan alla n. 30 minuuttia. Mausta lopuksi sokerilla, mustapippurilla ja suolalla.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei,

Nouseeko pizzataikina tosiaan myös jääkaapissa vai pitääkö se ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista?
Kanelibasilika sanoi…
Meillä taikina oli huoneenlämmössä ensin vajaan tunnin, jonka jälkeen siirrettiin jääkaappiin yöksi. Sinä aikana kun taikina oli nousemassa pöydällä se kohosi hyvin ja jääkaapissa olo ei sitä ainakaan "lätistänyt".
aleksi sanoi…
älä käytä lämmintä vettä jos annata taikinan levätä noin pitkään(ja sehän menee jääkaappiin kuitenkin), se vaan nousee nopeammin ja voi mennä huonoksi.. lämmintä vettä ei kyllä pitäisi muutenkaan käyttää koskaan..
Kanelibasilika sanoi…
Kiitos kommentista Aleksi. Toimiiko kuivahiiva myös kylmän veden kanssa?
aleksi sanoi…
toimii ihan yhtä hyvin.. musta paremmin kun toimiessa niinkuin paketissa lukee että sekottaa jauhoihin kuivahiivan eka