keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Mansikka-vadelmakääretorttu

Juhannus on jo aivan kulman takana ja sitä myöden on pitänyt tehdä suunnitelmia Sylvi-kissan hoidon suhteen. Onneksemme meillä on aivan ihana hoitopaikka Sylville Lintuvaarassa appivanhempien luona. Paikka on niin suosittu hoitopaikka, että juhannuksena siellä on suorastaan ruuhkaa, kun Sylvin "serkkukissakin" olisi mielellään paikalla. Onneksi hoitovuorot kuitenkin saatiin järjestettyä kaikille sopiviksi.

Tämän päivän leipomus lähtee kiitoksena kissanhoidosta Lintuvaaraan. Toki sitä piti vähän päästä itsekin maistamaan... Kääretorttu on ehkä turhaankin hiukan unohdettu ja vanhanaikainen herkku, jota enää harvemmin näkee kahvipöydässä. Kesäaikana se tuo kivaa vaihtelua mansikkareseptien joukkoon, vaikka eihän se juuri eroa mansikkakakusta. Täytteitä voi kuitenkin varioida mielinmäärin. Kermavaahto on tietysti yksi legendaarisimmista, mutta jos kääretorttua ei tule syötyä samana päivänä kannattaa valita jokin korvaava vaihtoehto. Hyviä vaihtoehtoja ovat maustetut rahkat, joista tänään kokeilimme valkosuklaa-lime makua.

Pohja:
4 luomu munaa
vajaa lasi sokeria
vajaa lasi vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1prk Valion valkosuklaa-lime rahkaa
paksua vaniljakastiketta (meillä Dr.Oetker Aito Vaniljakastike purkista)
viipaloituja mansikoita
vadelmahilloa (meillä Rainbow luomu vadelmahillo, törkeän hyvää ja kotitekoisen oloista!!!)

Tee pohjataikina samalla tavalla kuin kakkupohja. Ohje tästä. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa keskitasolla n. 10 minuuttia. Kaada valmis jäähtynyt pohja toisen leivinpaperin päälle, johon on siroteltu vähän sokeria. Rullaa ensimmäinen leivinpaperi pois pohjan päältä varovasti.

Kostuta pohja paksulla vaniljakastikkeella. Tämän jälkeen levitä purkillinen maustettua rahkaa pohjan päälle. Sitten erittäin ohut kerros vadelmahilloa ja lopuksi viipaloituja mansikanpaloja. Sitten rullataan leivinpaperia avuksi käyttäen koko komeus kääreeksi. Tämä leivos on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun maut ovat mukavasti imeytyneet.

0 kommenttia: