Kauraleipäset

Vietimme saikkupäivää Helmin kanssa ja tein pitkästä aikaa kaurapuuroa aamupalaksi, kun sitä oli toivottu. Niin kuin arvasin, toive perustui läinnä mehukeiton litkimiseen ja itse puuro jäi lautaselle lähes koskemattomana. Puuroa jäi kattilaan vielä n. 1 dl verran ja päätiin tehdä siitä kauraleipäset, jotka maistuvat lämpiminä tosi hyviltä. Nämä voi tehdä myös perunamuussin jäämistä. Tällä määrällä tuli neljä pientä rieskasta. Lämpimät sämpylät ja leipäset ovat asioita, joilla itse koetan luoda kotoisaa tunnelmaa kotiin. Mikään ei ole parempaa kuin lämpimän leivän tuoksu.

Se on Halloween aika ja huomenna vietetään pyhäinpäivää. Itselleni tämä on ollut jo muutaman vuoden ajan ollut tärkeä päivä, sillä olen halunnut käydä mummini haudalla ja muistella mummiani. Tänä vuonna päädyn kuitenkin siskoni ja tyttäreni kanssa sytyttämään kynttilät isäni haudalle. Tuntuu aika raskaalta vaikkakin tärkeältä tehtävältä. Isän kuolemasta on nyt kulunut 9 kuukautta (raskauden aika muuten) ja edelleen muistelen häntä lähes päivittäin ja tunnen suurta haikeutta siitä, etten voi jakaa hänen kanssaan elämääni. Ja kyllä mummikin on mielessäni ja suon hänelle hetkisen ajatuksissani. Miten onnekas olenkaan ollut, kun olen saanut nauttia näiden tärkeiden ihmisten seurasta ne hetket, mitkä meille suotiin.

n. 1 dl kaurapuuroa
0,75 dl maitoa
1 muna
0,5 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
0,5 tl leivinjauhetta
2 dl jauhoja

Sekoittele kaikki ainekset yhteen. Paista heti 225 asteessa n. 10-15 minuuttia, kunnes leipäset ovat saaneet väriä. Nauti heti voin kera!

Kommentit