perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lohimurekepihvit

Hei taas, pitkästä aikaa! Alkukesä on pitänyt meitä sekä kiireisenä että sairastuvalla. Kuukauden sisään lapsella pari korvatulehdusta ja oksennustauti ja minullekin on flunssaa pukannut. Onneksemme Kreikan matkamme sujui hyvin ja lähes terveissä merkeissä. Matkustaminen on aina yhtä kivaa ja uuden ulottuvuuden siihen tuo vajaa 3-vuotiaan pakahduttava innostus uutta maata, aurinkoa ja vettä kohtaan. Tyttäremme sujahti kreikkalaiseen kulttuuriin sisälle kuin vanha tekijä ja oppi pian, että lentosuukot, tanssi- ja lauluesitykset ravintolassa tuottavat jäätelöannoksia, makeisia ja keksejä ravintolansediltä. Muutama sana englantiakin tarttui nopeasti sanavarastoon. Kaiken kaikkiaan ihana reissu ja toivottavasti pääsemme taas joku päivä uudestaan viikoksi johonkin lämpimään.

Ei silti lämpöä on riittänyt täällä Suomessakin. Vielä ei olla vaan päästy uimapuuhiin, mutta kunhan kesä etenee. Ruokailmiö blogista nappasimme tämän maistuvan murekepihviohjeen ja tyttäremme jaksoi mättää näitä vaikka oksennustauti oli juuri voitettu ja korvatulehdus teki tulojaan. Nämä ovat siis mainioita. Me teimme puolikkaan ohjeen alkuperäisestä ja saimme silti pakkaseen muutaman pihvin. Yksi meidän lempiohjeitamme on myös tonnikalamurekepihvit, jotka ovat tosi maukkaita.

500 g lohta
0,3 dl korppujauhoja
1 kananmuna
0,5 dl kermaa
1,5 rkl sitruunamehua
2 rkl silputtua tuoretta tilliä
1 pieni sipuli kuullotettuna
0,5 tl suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Kuori ja kuullotta pieneksi leikattu sipuli pannulla. Leikkaa lohifileestä nahka pois ja hienonna lohi monitoimikoneella silpuksi. Jos et omista monitoimikonetta, silppua lohi veitsellä leikaten pieniksi "muruiksi". Sekoita kaikki lohimurekkeen osat yhteen kulhossa: silputtulohi, kuulletetut sipulit, korppujauhot, kanamuna, kerma, sitruunamehu, tilli, suola ja pippuri. Paista taikinasta pihvejä keskilämmöllä n. 5 minuuttia per puoli.

1 kommenttia:

kanapeet kirjoitti...

Hyvä ja helppo keitto. Mustajuurta käytin ensimmäistä kertaa, mutten viimeistä!