Banaanimuffinssit

Huh, tässä on taas tapahtunut paljon kaikkea. Viime viikonloppuna laitoin itseni hetkeksi sivuraiteille omasta elämästäni ja osallistuin viikonlopun mittaiseen hiljaisuuden retriittiin Heponiemessä. Tämä oli täysin uusi kokemus minulle ja muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan osallistuvani moiseen outoiluun. Ripariaikoina muistan meidän nuorten repeilleen, kun johonkin leirikeskukseen ilmestyi näitä puhumattomia retriittiläisiä. Pidimme heitä ihan sekopäisinä. No nyt sitten "sekoilin" ihan olan takaa ja se oli hirmu kivaa. Hektinen elämä ja se, että joudun jatkuvasti antamaan itsestäni sekä työssäni lastensuojelussa että kotona vilkkaan taaperon kanssa, sai minut hakeutumaan tälle retriitille. Toki elämässäni on tapahtanut todella vaikeita asioita viimeisten vuosien aikana, joten niiden rauhallinen käsittely oli myös toiveenani. Rentoutumista hiukan häiritsi erittäin uskonnolliset hetket, mutta senhän tiesin osallistuessani nimenomaan kirkon järjestämälle retriitille. Toiset osallistujat saivat näistä hetkistä selvästi lohtua ja itse käytin ne omaan meditaatioon ja mietiskelyyn. Nämä rukoushetket olivat myös vapaaehtoisia, joten itse skippailin niitä ja käytin ajan hitaaseen heräämiseen tai lukemiseen.

Mitä hiljaisuus saa aikaan ihmisessä? Riippuu varmasti tyypistä, mutta oma subjektiivinen kokemukseni oli, että se on varsin helppoa. Ainoastaan yhteiset ruokailut tuntuivat tylsiltä, kun ei voinut vaihtaa kokemuksia ruuasta. Ja koska rakastan luksushetkiä, kaipasin myös lasia viiniä ruuan kanssa :) Hiljaisuus sai minut kääntymään itseeni ja kysymään, mitä minä haluan, muistelemaan lapsuuttani sekä tekemään inventaaria elämästäni. Luonto tuli voimakkaasti ihoni alle ja sain kiksejä metsässä kävelystä, maisemien ihailemisesta ja jäällä samoilusta. Ulkoilukelikin oli mitä mainioin. Oli myös mahtavaa saada lukea romaania rauhassa, keskeyttämättä. Huomasin joidenkin hakeutuvan yhteisölliseen olemiseen, mutta itse nautin nimenomaan siitä, että eristäydyin muista lähes kokonaan. Ja häpeän tunnetta en kokenut lainkaan. Heittäydyin kappelissa makaamaan lattialle ja vaan kuuntelin muiden laulua, kun en osannut yhtyä sanomaan.

Tyypillistä on tietysti se, että äidin ottaessa omaa aikaa, lapsi sairastuu kotona. Meillähän ei ole sairaudet juuri vierailleet ja olemme selvinneet todella vähällä. Nyt sitten Helmille iski vesirokko ja tällä hetkellä olemme toipumassa kotona. Helmi on selvinnyt lievin oirein (ei kuumetta, ei juuri kutinaa), mutta näppyjä on satoja. Näin pääsiäistunnelmissa meillä onkin oma noita kotona! Aika meinaa käydä tylsäksi, joten otimme projektiksi banaanimuffinssien leipomisen. Samalla saamme muffinsseja anoppilaan, jotka ottavat kissamme pääsiäishoitoon, kun suuntaamme mökille Itä-Suomeen. Muffinssit ovat kivoja leivottavia, kun ei tartte mitään sähköisiä vatkaimia ja lapsen kanssa näitä on helppo tehdä. Koristelu on meidän lempipuuhaa!

n. 9 kpl

2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
2-3 banaania muussattuna
1 kananmuna
50 g voita sulatettuna

Sokerikuorrutetta koristeluun

Sekoita kuivat aineet keskenään.Lisää joukkoon soseutettu banaani, kananmuna ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Täytä muffinssivuuat ja jos käytössä on muffinssipelti, niin saat vielä kauniimman lopputuloksen. Täytä vuuat. Jätä n. 1/3 täyttämättä, sillä taikina kohoaa uunissa. Paista 200 asteessa n. 13 minuuttia.

Mukavaa pääsiäistä!