Munakoisovuoka tuoretomaatista

Jotkut saavat kiloja kesällä ylenmääräisestä makkaransyönnistä. Meillä kesäherkut eivät ole yhtään vähäkalorisempia, vaikka kasvispainoitteisesti tuleekin syötyä. Hyvä juusto pitää siitä huolen. Jos laitat sivun oikeassa reunassa olevaan hakuun sanan "munakoiso", niin huomaat, että blogissamme on todella monta munakoiso-ohjetta. Tämä ohje ei liiemmin poikkea aiemmin tehdystä munakoisovuuasta, mutta kesän kunniaksi päätimme käyttää tuoreita tomaatteja purkkitomaatin sijaan. Nyt on muuten hyvä aika myös kuivata uunissa näitä herkkutomaatteja.

Tällä viikolla olemme lomailleet kotikaupungissamme ja nauttineet Kumpulan maauimalasta, Hakaniemen leikkiluolasta (loistava vaihtoehto sadepäivälle) sekä viimeisenä tänään Korkeasaaresta, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Suurin osa eläimistä torkkui sisätiloissaan, vaikka ei ollutkaan mikään hellepäivä. Lapsi tuntui kuitenkin olevan tyytyväinen, kun näki tiikerin, riikinkukon, nukkuvan karhun sekä monta "bambia". Kaikki vinsenteistä peuroihin olivat Helmin mielestä "bambeja". Tein tämän munakoisoruuan uunia vaille valmiiksi jääkaappiin. Reissulta kotiudutta sitten vuoka vaan hetkeksi uuniin ja perhe syömään.

Tehopäivän kruunasi vähän perusteellisempi siivous, joka nosti jälleen mieleeni jatkuvan huonon omantunnon näistä siisteysasioista. Meillä kun viedään matot tampattavaksi vain pari kertaa vuodessa ja lattioita jaksan pestä säännöllisen epäsäännöllisesti...ehkä noin kerran kuukaudessa. Keväällä jo laskin, mitä siivouksen ulkoistaminen tulisi maksamaan, jos tilaisimme siivoojan kerran kuussa. Vaikka saimmekin hyvän tarjouksen, niin silti sillä rahalla pääsee yksi aikuinen vuodessa etelänmatkalle. Vielä olin liian pihi siihen. Kuitenkin pitäis itse siivota kolmesti sen kuukauden aikana. Blääh... Varmaan sama asia hiertää vähän joka perheessä. Itse pidän siististä kodista, mutta olen aika suurpiirteinen luonteeltani.

2 isohkoa munakoisoa
suolaa itkettämiseen

1 kg tomaatteja (tai 2 tlk kuorittuja tomaatteja)
3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria

2 kpl pallomozzarelloja (eli 250g)
100-150 g raastettua parmesania
uutta sipulia varsineen

Itketä ensin munakoisot. Leikkaa munakoisot pituussuunnassa n. 1cm paksuisiksi siivuiksi. Aseta munakoiso viipaleet pöydälle ja ripottele niiden päälle reilusti suolaa. Anna munakoisojen levätä n. 15 minuuttia, jonka jälkeen pyyhi munakoisojen pinnalle noussut neste ja loput suolat talouspaperilla pois.

Munakoisojen itkettyessä voit aloittaa tomaattien kalttauksen. Ohje löytyy täältä. Sitten kastikkeen kimppuun. Kuullota oliiviöljyssä valkosipulinkynsisiivuja. Lisää pienennetyt tomaatit joukkoon. Mausta sokerilla, basilikasilpulla, suolalla ja pippurilla. Anna hautua n. 10 minuuttia.

Paista munakoisoviipaleet parilagrillillä tai pannulla osittain kypsiksi. Tämä nopeuttaa kypsymistä uunissa.

Laita uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, mozzarellasiivuja, tomaattikastiketta, parmesanjuustoa ja sipulinvarsisilppua. Jätä viimeiseksi parmesanjuustokerros. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Nauti!

Kommentit

Vilukissa sanoi…
Mulla on sama juttu tuon siivouksen kanssa, ja vieläpä kun on tuo koira niin se tuo yllättävän paljon kaikkea mukanaan tuolta ulkoa... Joka päivä saisi imuroida jos haluaisi että on oikeasti siistiä! Mies jo ehdottikin meillä myös tuota siivouksen ulkoistamista, mutta nythän se vasta tuntuiskin hassulta kun oon jäämässä kotiin.... :P Pitäis vaan opetella sietämään sitä pientä sotkua eikä tuntea huonoa omaatuntoa :)
Kanelibasilika sanoi…
Meillä on taas sitä kissan karvaa ja taaperon kengistä kulkeutuu hiekkaa.. Loputon suo. Näin kotona ollessa siivous ei oo ollu mikään suuren suuri ongelma, koska se ei ole pois Helmin kansssa vietetystä ajasta. mutta töihin meno ja sitä kautta siivouksen siirtyminen viikonloppuun on aina pois meidän yhteisestä ajasta.

Mutta eiköhän tuohonkin joku rutiini löydy ja toisaalta sitten kun palaan töihin, niin eihän täällä kukaan sotke päivisin :)