sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ahvenanmaan pannukakku

Minulla on noin 10 vuotta vanha perinne. Menemme kesällä mansikkapellolle keräämään mansikoita ystäväni Simon kanssa. Nuorempana puksutimme paikalle Simon nostalgisella punaisella kuplalla, mutta nyt kupla viettää ansaittuja eläkepäiviään. Viime vuonna mansikoiden kanssa tuli niin kiire, että emme saaneet aikatauluja sopimaan yhteen, mutta tällä viikolla aurinkoinen, mansikoista punaisena ollut mansikkapelto kutsui meitä taas ahertamaan. Keräyksen lomassa tulee puhuttua syvällisiä (kyllä, se onnistuu myös miehen kanssa!) ja palkinnoksi pulahdamme lampeen uimaan ja juomme päälle kahvit termoksesta. Odotan sitä, kun saan Helmin mukaan näille reissuille. On muuten suuri rikkaus, kun yksi parhaista ystävistä on mies. Ja vielä kivempaa on se, että oma mieheni ja ystäväni tulevat hyvin juttuun keskenään. Jostain syystä minulla on ollut ihan nuoresta lähtien paljon miespuolisia ystäviä, joiden kanssa olen tullut välillä paremmin juttuun kuin omaa sukupuolta olevien kanssa. Nykyään naispuoliset ystäväni ovat pääasiassa keskimääräistä "reteempiä", joten se taitaa olla se avainkysymys ystävyyssuhteissani. Hyvän ruuan lisäksi... mikä yhdistää kummasti :)


Mansikoista keittelin hilloa hillosokerin avulla ja pitäähän tuoretta mansikkahilloa testata. Tavallisen pannukakun ohje löytyy täältä ja vohvelitaikinan ohje täältä. Nyt kokeilimme hiukan spesiaalimpaa versiota, sillä kaapissa makasi kohta vanhaksi menevä mannasuurimopaketti. Mannasuurimoista piti keitellä Helmille puuroa, mutta tyttöpä päättikin lopettaa iltapuurot jo aikoja sitten. Aamupuuron lopetimme jo heti alkujansa, kun tyttö tuntui olevan samalla tavalla rakennettu kuin äitinsä. Ei liian raskasta ruokaa aamuisin, kiitos. Nyt sitten pääsivät suurimot käyttöön vielä juuri ennen viimeistä myyntipäivää.

Pannukakun edellä söimme kesäkeittoa, jota ilman en voisi kesiäni viettää.Tähän liittyy hauska tarina parin vuoden takaa, kun olimme synnytyslaitoksella. Mies huomasi, että ruuaksi olisi kesäkeittoa ja kiittelimme hyvää tuuriamme; molempien herkkuruokaa. Noh, Kätilöopiston kesäkeitto palautti muistiimme sen, miksi lapsena inhosimme kyseistä soppaa. Harmaata ja mautonta pakastevihanneskeittoa. Yök. Onneksi siskoni oli tuonut juuri synnyttäneelle sushia, jota olin himoinnut koko raskausajan.

1 l täysmaitoa
1 dl mannasuurimoita
½ dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
75 g voita
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Keitä maito kiehuvaksi. Lisää joukkoon mannasuurimot ja keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää "velliin" sokerit, kardemumma ja suola. Sekoita hyvin. Leikkaa voi muutamaan osaan ja lisää velliin. Nosta kattila pois liedeltä ja laita sen päälle kansi. Anna vielä hautua puoli tuntia kannen alla. käy välillä sekoittamassa.

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Lisää munat mannavellin joukkoon. Sekoita ja lisää jauhot. Sekoittele ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Laita vielä muuta nokare voita taikinan päälle ja nosta pannukakku uuniin. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

2 kommenttia:

Vilukissa kirjoitti...

Hernekeiton kans on muuten sama juttu, hyvä hernari on ihan eri juttu kuin se vetinen litku mitä joskus koulussa (ja muuallakin) tarjottiin...

Kanelibasilika kirjoitti...

Hernarissa on tosiaan sama juttu. Itse en enää syö lihaversiota, mutta kasvishernarikin on tosi hyvää. Ainakin mun äidin tekemänä. lapsuudessa isäni teki gurmeehaernekeittoa niin, että keiton sekaan jokainen annosteli itse sinappia, smetanaa ja tuoretta sipulia. Vitsi kun oli hyvää.