Vappumunkit

Uskokaa tai älkää, mutta emme ole koskaan paistaneet munkkeja. Lapsiperhe-elämä näyttää tuovan uusia ulottuvuuksia myös keittiöön ja tällä kertaa sokerin ja rasvan iloisessa kombinaatiossa. Kyllähän vappuna pitää olla itsetehtyjä munkkeja! Simaa olemme tehneet joka vuosi, mutta jotenkin munkeista on jäänyt kuva vaivalloisena hommana. Mutta ei se olekaan niin työlästä, kun asennoituu oikein. Aamulla taikina valmiiksi ja kohoamaan. Välillä pyöritellään munkit pulliksi sitten uudelleen kohoamaan ja sen jälkeen paisto. Sähköinen lämpömittari ja reikäkauha ovat oivat apuvälineet, jotka meiltä löytyvät, sillä olemme friteeranneet aiemminkin. Näitä tempuroita ja fish and chipsejä ainakin. Tämä ohje on saatu Kanelibasilikan entiseltä työkaverilta, jonka tiesin mainioksi kokiksi. Tämä resepti ei pettänyt odotuksia.

Oikein ihanaa ja aurinkoista vappua kaikille. Ainakin täällä Etelä-Suomessa aurinko paistelee mukavasti. Iltapäivällä saamme naapurin lapsiperheen kyläilemään ja koemaistamaan nämä munkit. No okei, kyllähän tosta kuormasta tuli jo maistettua... Ovat tosi hyviä!

0,5 l maitoa
1,5 rkl kardemummaa
1 dl sokeria
1 rkl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
1 pss kuivahiivaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
125 g voita

paistamiseen pari pakettia kookosrasvaa/ 1 l rypsiöljyä
sokeria kuorruttamiseen

Lämmitä maito reilusti käden lämpöiseksi, n. 40 asteiseksi. Sekoita sokerit, hiiva, kardemumma ja suola sekaisin. kulhossa. Lisää lämmin maito ja sekoita hyvin. Lisäile vehnäjauhoja osissa ja sekoita taikinaa sekaisin. Lisää osttain sulanut voi joukkoon ja sekoita taikinasta kulhon reunoista helposti irtoava taikina. Taikinaa ei tarvitse vaivata juurikaan. Jätä kohoamaan noin tunniksi.

Vaivaa taikinapallosta ilmakuplat pois ja tee siitä pötkylä. Leikkaa pötkylä sopiviksi paloiksi ja pyörittele pullia. Kannattaa tehdä aika pieniä, sillä taikina kohoaa vielä reilusti. Kun pullat on tehty laita niiden päälle liina ja anna kohota vielä ainakin puoli tuntia.

Lämmitä öljy tarpeeksi kuumaksi, 180 astetta on sopiva. Silloin munkit eivät ime itseensä turhaa rasvaa eikä ole pelkoa siitä, että öljy syttyisi palamaan. Pidä kuitenkin kattilan kansi lähettyvillä, jos öljy roihahtaisi liekkeihin. Tee kohonneisiin pulliin käsin reikä keskelle ja laita noin kolme rinkilää kerrallaan kuumaan öljyyn paistumaan. Paista n. pari minuuttia per puoli, kunnes munkit ovat kauniin värisiä. Nosta reikäkauhan avulla talouspaperin päälle ja hetken jäähdyttyä sokeroi munkit lautasella. Tarjoa samana päivänä siman kanssa!

Kommentit

Vilukissa sanoi…
Odotapas vaan kun Helmi kasvaa niin kohta järjestät jättimäisiä lastenkutsuja ja leivot toinen toistaan vaikeampia ja värikkäämpiä Barbie-kakkuja jne... :D
Kanelibasilika sanoi…
Juuri vappuna puhuttiin ystäväperheen kanssa noista megasynttäreistä, joita jotkut peheet järjestää. Me ei kyllä ajateltu lähteä sille tielle. Musta typerin nykytrendi on se, että vieraatkin lähtee lahjojen kanssa synttäreiltä.

Ja voi kun oliskin taitoja (ja kiinnostusta) noihin hienoihin kakkuihin, mutta kun ei ole. Helmin 1-vuotissynttäreillekin ostettiin kakku meidän lemppari leipomosta.