tiistai 17. huhtikuuta 2012

Lemon curd

Alkoi tässä pääsiäisen tienoilla sitruunahimotus. Ja siitä syystä tartuin yhteen ikuisuusprojektiin eli sitruunatahnan tekoon. Sitruunaa käytetään meillä viikottain kalan maustamiseen. Se onkin yksi lempimausteistani. Aiemmin ollaan tehty myös maukasta sitruunapiirakkaa, jonka ohje löytyy täältä. Lemon curd on niin helppo tehdä, että se valmistui Helmin istuessa iltapalalla keittiönpöydän ääressä. Ja vitsi, että tää oli hyvää. Ensi alkuun kaapasin tahnaa paahtoleivän päälle ja kenties loppuviikosta keksin tästä vielä jotain leipomispuuhissa... Alkuperäinen ohje on Helsingin Sanomien ruokasivuilta.

1 1/2 dl tuorepuristettua sitruunamehua
3 munaa
1/2 dl sokeria
1 luomusitruunan kuori pieneksi raastettuna
50 g voita

Pese sitruuna huolella ja raasta siitä ohut kerros kuorta kauttaaltaan. Sitruunamehua varten tarvitset kaksi sitruuna, jotka eivät ole ihan pienimmästä päästä. Purista siis sitruunoista mehua 1,5 desin verran. Lisää sitruunamehun joukkoon kanamunat, sitruunana kuoriraaste ja sokeri. Vatkaa seos kevyesti sekaisin.

Laita voi paksupohjaiseen kattilaan ja lämmitä se kiehuvaksi.  Kun voi kiehuu, kaada sitruunamehuseos kattilaan ja laske lämpöä keskikuumalle. Sekoita vispilällä ja odota, että seos alkaa paksuuntua kiisselimäiseksi. Ota tahna pois liedeltä ja kaada purkkiin, jonka saa suljettua tiiviisti. Anna jäähtyä. Lemon curd säilyy jääkaapissa n. 2 viikkoa.

1 kommenttia:

Katjuzqa kirjoitti...

Juhuu! Voitit arvontani, joten laitahan osoitteesi mulle ü
katjakojama(at)gmail.com