lauantai 29. lokakuuta 2011

Punaiseksi kuorrutettu lohi

Huomenna siirrytään virallisesti talviaikaan ja Halloweenin juhlintakin lienee aloitettu. Ainakin meillä, sillä askartelin ensimmäistä kertaa anoppilasta saadusta isosta kurpitsasta lyhdyn parvekkeelle pelottelemaan kaikki möröt tiehensä. Vähän se otti aikaa ja jälki ei ole kovin taiteellisesti korkeatasoista, mutta lyhty on kivannäköinen parvekkeella. Muutenkin kynttilät ovat taas ilahduttaneet pöydillä. Pienen lapsen perheessä täytyy vaan olla varovainen siinä, mihin niitä ripottelee.


Lohi on tällä kertaa laitettu punaisesta pestosta tehtyyn huntuun. Tämä kuorrute syntyi sillä periaatteella, mitä jääkaapista löytyi. Ranskankerman ja kapristen jämät pääsivät käyttöön tällä tavalla.

500g lohta
merisuolaa myllystä

Kuorrute:
3 rkl punaista pestoa
1 rkl ranskankermaa
1,5 rkl majoneesia
1 rkl kapriksia

päälle raastettua parmesania

Poista lohesta ruodot ja aseta se uunivuualle. Ripottele päälle merisuolaa myllystä. Tee kuorrute valmiiksi sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Levitä seos lohen päälle ja raasta päälle vielä kerros parmesania. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno, hieno lyhty! :)

R ja S kirjoitti...

Piti tulla kurkkaamaan vastavuoroisesti teidän blogia.
Kerrassaan hieno lyhty ja herkullisilta vaikuttavat teidänkin keitoksenne, joita tullaan varmasti kokeilemaan. :)