Mustaherukka-karviaismarjakiisseli

Nyt niitä pitää syödä. Tuoreita marjoja siis. Meillä syödään nyt kiisseleitä viikottain eri kombinaatioilla. Tytär ei pidä kuorista, joten suuren sotkun välttämiseksi marjat survotaan aina siivilän läpi, jotta kiisselistä tulee samettisen pehmeää. Tällä kertaa marjat saatiin "naapurin-tädiltä", jolla on kasvimaa asuinalueellamme. Ehkäpä mekin vielä hommaamme sellaisen joku kesä, sillä parveke jää kohta pieneksi. Sokerin määrä on varmasti jostakin liian pieni, sillä ohje on tehty ajatellen vuoden vanhan makua. Jos pidät makeasta laita sokeria enemmän. Marjojen suhdetta kannattaa vaihdella, mutta noin litra marjoja tähän vesimäärään takaa hyvän maun.

0,5 dl mustaviinimarjoja
0,5 dl karviaisia
8 dl vettä
1-1,5 dl sokeria (meillä siis tuo 1 dl)
4 rkl perunajauhoja + 1 dl kylmää vettä

Heitä marjat perkaamattomina veden joukkoon kattilaan. Keitä n. 10 minuuttia. Siivilöi mehu erilleen ja jätä marjat siivilään. Pusertele lusikan avulla marjoja, jotta saat kiisseliin vielä lisää makua. Heitä marjan kuoret roskiin. Keitä vielä mehua, sokeria ja marjoista puserrettua "lihaa" hetki. Sekoita lasissa kylmän veden joukkoon perunajauhot. Sekoita niin kauan kunnes seos on tasaista valkoista maitoa. Kaada suurus mehun joukkoon ja sekoita kauhalla koko ajan kunnes kiisseli pulpahtaa muutaman kerran. Ota pois levyltä ja jätä jäähtymään. Tarjoile sokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Kommentit

Katjuzqa sanoi…
Ainakin lapsiperheissä näitä soppia osataan arvostaa. Karviaisen kuori on kyllä vähän ikävä, joten tuo pusertaminen on oikein hyvä. Tänään juuri tein viimeisestä parista litrasta tuoreita mustikoita mehua pullollisen, jotta eivät happane tuonne jääkaappiin. Kyllä marjat on mahtavia!