lauantai 4. joulukuuta 2010

Pinaattirisotto


Ties kuinka mones risotto-ohje tässä blogissa... Nää on vaan niin hyviä ja helppoja tehdä sekä syödä. Pienen vauvan kanssa on kätevää syödä ruokaa, jonka voi tarvittaessa nostella suuhun pelkällä haarukalla. Toinen käsi jää vapaaksi vauvan viihdyttämistä varten, mikäli tilanne sitä vaatii. Älä siis tingi ruuan laadusta, vaikka vauva viekin aikaa ja energiaa. Meillä nautitaan edelleen viikonloppuisin hyvää illallista; koko perheen voimin. Ensin ruokitaan vauva ja sitten vanhemmat saavat syödä vauvan katsellessa tyytyväisenä sitterissä.

Pinaatti ja feta ovat toistensa hyviä kumppaneita. Kun tähän lisätään vielä cashew-pähkinät, niin ei voi mennä vikaan. Tässä risotossa ei käytetä viiniä eikä parmesania, vaan maku tulee fetasta. Hyvää sellaisenaan, mutta toimisi varmasti myös lisukkeena kanan tai kalan kanssa.

3 dl risottoriisiä
3 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
8-9 dl kasvislientä
1 pss pakastepinaattia
100 g fetaa
½ dl murskattuja cashew-pähkinöitä
mustapippuria
(suolaa)

Tee ensin kasvisliemi valmiiksi. Paras tapa on lämmittää vesi vedenkeittimessä ja lisätä joukkoon kasvisliemikuutioita. Anna kuutioiden sulaa ja sekoita. Hienonna sipulit ja paista niitä hetki öljyssä. Lisää risottoriisit ja hämmentele niitä hetki öljyssä. Tämän jälkeen lisäillään kasvislientä n. 1 dl kerrallaan ja annetaan riisien kypsyä. Kun lientä on jäljellä desin verran, lisätään pinaatti joukkoon. Lopuksi murustellaan risottoon vielä feta sekä murskatut pähkinät. Lopuksi mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

2 kommenttia:

Katjuzqa kirjoitti...

Teidän blogista löytyy kivoja reseptejä mun makuun! Oli kommentoitava, kun tuo oli niin hauska huomio, että pikkulapsen kanssa on tehtävä yhdellä kädellä syötäviä ruokia. Meidän iso pieni on jo 9 kk, mutta toinen käsi ei ole vieläkään vapautunut ü

Risotot on mustakin ihania, en oo kyl viel itse saanu yhtään risotto-ohjetta blogiini.

Kanelibasilika kirjoitti...

Kiitos kommentista ja kiva että oot löytänyt meidän blogin. Me ajateltiin kuukauden päästä aloittaa sormiruokakokeilut vauvallemme, jotta pääsee puputtamaan omaa ruokaa meidän syödessä. Katsotaan sit kuinka onnistuu... Täytyykin tutustua sun blogiin tarkemmin. Herkullisen näköisiä ohjeita!