Sitruunaiset rosmariiniperunat

Torilta sai vielä ihanan kesäisiä pieniä Siikli-perunoita ja niistä piti tietysti kehitella jotain hyvää. Parvekkeelta on pelastettu rosmariini jo sisätiloihin jatkamaan kasvuaan. Sitä siis kehiin ja varmaa valkosipulinmakua ja sitruunaa piristykseksi. Niistä on tämän viikonlopun siikafileiden lisuke tehty. Ja kyytipoikana pitkästä aikaa lasi valkoviiniä.

Viime viikonloppuna vietimme hääpäiväämme Katajanokalla sijaitsevassa ravintola Wellamossa. Paikka on omintakeinen, pieni ja sympaattinen. Ruokalista ei ole kovin pitkä, mutta annokset olivat takuuvarmaa herkkua. Mukavaa vaihtelua erilaisten ketjuraflojen joukossa, joita tuntuu suurin osa ravintoloista nykyään edustavan.

1 l Siikli perunoita
½ dl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1 oksa tuoretta rosmariinia
½ tl suolaa myllystä
½ sitruunan mehu
½ sitruunan kuori raastettuna
tuoretta lehtipersiljaa

Pese perunat hyvin ja laita ne uunivuokaan. Mikäli haluat, että rosmariini ja valkosipuli maistuvat voimakkaammin, voit tehdä tämän öljyosion jo hyvissä ajoin etukäteen. Eli, lisää oliiviöljyn joukkoon puserrettu valkosipuli ja nypityt rosmariinin neulaset. Anna öljyn maustua. Lisää öljy perunoiden päälle ja kääntele perunoita öljyssä. Lisää suola ja paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Kun perunat ovat kypsiä, lisää joukkoon sitruunanmehu- ja kuoriraaste. Lopuksi silppua perunoiden päälle reilusti lehtipersiljaa ja kääntele perunoita.

Kommentit