maanantai 23. elokuuta 2010

Ohratto paistetun salvian kera


Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut hieman yli viikko. Silloin vielä laskeskelimme supistuksia. Seuraavana päivänä se sitten tapahtui: saimme ihanan ja sydämet valloittavan pienen tytön perheeseemme! Lähtö kätilöopistolle tapahtui (tietenkin) varhain aamuyöllä ja iltapäivän puolella tyttö syntyi.

Kolme päivää vietimme sairaalassa tutustuen uuteen ihmiseen ja opetellen uusia lapsenhoitoon liittyviä asioita. Ensialkuun tytön imetys osoittautui haastavaksi, kun hän ei malttanut odottaa maidon herumista. Vähitellen tilanne on kuitenkin helpottunut ja tuossa hän nukkuu nytkin masu täynnä tyytyväisenä vieressämme.

Sillä välin kun tyttö ruokailee äitinsä rinnalla, on isällä ollut muutama hetki aikaa puuhata keittiössä ruokaa äidin ja isän tarpeisiin. Kuten arvata saattaa, ovat viime päivien menut koostuneet tutuista helposti ja nopeasti tehtävistä ruuista. Tänään haluttiin kuitenkin hieman viritellä tuttua suosikkiamme risottoa, joten päädyimme kokeilemaan ohrattoa.

Ohratto on kuin risotto, mutta riisin sijasta käytetään ohrasuurimoita. Tässä on paljon järkeä, sillä kasvaahan ohra paljon lähempänä kuin riisi. Riisin ja ohran muutkin ominaisuudet, kuten jyvien koko ja kypsennysaika, ovat riittävän lähellä toisiaan, että risoton riisin voi varsin helposti vaihtaa ohraan. Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan ohraa riisin vaihtoehtona myös yleisesti lisukkeena. Kannattanee ostaa esikypsennettyjä kokonaisia ohrasuurimoita. Esikypsennys lyhentää ohran valmistusaikaa selvästi.

Ohraton tai risoton kylkeen sopivat rapeaksi paistetut salvian lehdet. Niissä on miellyttävän hienostunut maku, joka sopii miedon ohraton kanssa. Lisäksi ohraton kanssa voi tarjota tapenadea. Ja tietysti hyvää valkoviiniä.

Ohratto:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
pieni kukkakaali
3 rkl oliiviöljyä
3 dl ohrasuurimoita
5 dl vahvaa kasvislientä
1,5 dl valkoviiniä
n. 1 dl pecorino romano -juustoraastetta
1 rkl voita
2 rkl mascarpone-juustoa

Pilko sipuli, valkosipulit, kuoritut porkkanat ja kukkakaali pieniksi. Keitä kukkakaalin kukintoja ja porkkanapaloja muutama minuutti, jotta ne pehmenevät. Siirrä ne sitten syrjään odottelemaan vuoroaan. Kuumenna kasari kuumaksi, lisää öljy ja ohrasuurimot. Pyörittele pari minuuttia, laske lämpöä ja lisää sipulisilppu. Pyörittele taas pari minuuttia.

Lisää desi kasvislientä ja puolet viinistä ja sekoita. Anna ohran kypsyä hiljalleen ja samalla imeä nestettä. Kun neste on imeytynyt, lisää vähän kerrallaan kasvislientä ja valkoviiniä. Jatka tällä tavalla puolisen tuntia, tai kunnes ohra alkaa tuntua kypsältä. Jos liemi ja viini pääsevät loppumaan ja ohra on edelleen raakaa, voit myös lisätä vettä pieninä annoksina. Tavoitteena on hieman valuva koostumus.

Lisää porkkanat ja kukkakaalit. Lopuksi lisää juustoraaste, mascarpone sekä voi, ja anna lämmetä. Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja valkopippurilla.

Paistetut salviat:
Nippu salvianlehtiä
Pari rkl voita

Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Sulata muutama rkl voita pannulla ja lisää sitten salvianlehdet. Säädä lämpöä vähän alemmas ja varo, että lehdet eivät pala. Jatka paistamista kunnes lehdet ovat tummuneet ja muuttuneet rapeiksi. Tässä kuluu joitakin minuutteja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut perheenlisäyksestä! Olen kohta lähemmäs vuoden ajan seurannut blogianne säännöllisesti ja kokeillut useita reseptejä onnistuneesti:) ensi viikolla kokeiluun pääsee paistetut muikut.

Kanelibasilika kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Tämä vauvaelämä on ihanaa, vaikkakin varmasti vaikuttaa tulevien reseptiemme määrään alenevasti. Mukavaa, että kokeilusi ovat olleet onnistuneita.