Parsarisotto

Mahtavat kesäkelit ja jo viikon ajan on aurinko hellinyt meitä. Välillä tekisi mieli hiukan nurista kuumuudesta, mutta nautitaan ny,t kun kerran lämpöä saadaan. Kesällä tekee mieli kesäruokaa ja parsa sopii siihen hommaan hyvin.

Nyt kun hollandaise-kastike on saatu onnistuneesti tehtyä, voi taas keskittyä muihinkin parsaruokiin. Parsarisotto tuli tehtyä mutu-tuntumalla, mutta hyväähän tästä tuli. Käy varsin hyvin pääruuasta, mutta toimii varmasti myös kalan lisukkeena. Tällä määrällä tästä syö varmasti kolme henkeä pääruokana.

500 g vihreää parsaa
3 dl risottoriisiä
3 rkl öljyä
1 sipuli
5 dl kasvislientä
1,5 dl valkoviiniä
1 dl parmesan-raastetta
n. 30 g voita
1 rkl sitruunanmehua
tuoretta basilikaa
rouhittua mustapippuria
suolaa

Kuori ensin parsat ja poista alaosasta n. 1,5 cm pituinen puinen osa. Nuppuosa jää kuorimatta. Leikkaa parsat 3cm pituisiin paloihin. Laita nuppupalat erikseen, sillä ne lisätään risottoon vasta ihan loppuvaiheessa. Leikkaa myös sipuli paloiksi. Laita kasarille runsaasti öljyä ja lisää sipulit siihen. Lisää hetken päästä risottoriisi ja pyörittele riisiä öljyssä. Kun sipuli on pehmeätä, lisää n. 1dl kasvislientä joukkoon. Laske lieden lämpötilaa ja pyörittele riisejä kasarissa. Kun liemi on imeytynyt, lisää hiukan valkoviiniä ja lisää kasvislientä.

Tässä vaiheessa voit laittaa parsapalat nuppuja lukuunottamatta riisin joukkoon. Lisää nesteitä aina, kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin. Muista pyöritellä riisejä säännöllisesti. Kun riisi alkaa olla kypsää ja nesteet lähes imeytyneet, voit laittaa joukkoon nuppupalat parsasta. Lisäksi joukkoon laitetaan voi, parmesanraaste sekä sitruunanmehu. Anna imeytyä muutaman minuutin ajan. Lopuksi maustetaan vielä basilikalla ja mustapippurilla sekä suolalla.

Kommentit