Sitruuna-banaanirahka

Ihana viikonloppu ilmojen puolesta takana. Loman loppuminen tietysti surettaa, mutta muuten viikonloppu tuli käytettyä tehokkaasti. Lauantaina teimme pizzaa (kuva unohtui ottaa, kun herkku hävisi niin nopeasti lautaselta) sellaisella pizzapohjaohjeella, jota kohotetaan koko yö jääkaapissa. Koska 5-vuotias Samukin kehui pohjaamme, niin lupaamme tehdä kuvan ja ohjeen kera pizzaa uudestaan myöhemmin keväällä. Sunnuntai meni ikkunoita pestessä ja vauvahankintoja hakiessa ja hiplatessa. Viime aikoina toinen meistä on "kärsinyt" hirmuisesta rahkahimosta. Vähintään kerran viikossa tulee tehtyä tuota herkkua joko marjoista tai hedelmistä. Tänään jälkkäriksi piti saada vähän kirpeämpää versiota ja siitä syntyi tämä hiukan kirpakka herkku.

1prk Valion sitruunarahkaa
1prk rahkaa
1 banaani
1rkl sitruunamehua
sokeria maun mukaan

Puserra sitruunamehua noin ruokalusikallisen verran. Pilko banaani ja sekoita kaikki aineet keskenään. Anna maustua jääkaapissa hetken aikaa.

Kommentit