Mustikkapaistos

Olemme tänä vuonna tuhonneet pakastimen sisältöä kiitettävämmin kuin aiempina vuosina, mutta mustikoita tuppaa aina menemään vähemmän kuin muita marjoja. Johtuneekohan sitten siitä, että niitä on tullut kerättyä niin paljon, sillä kesällä Joutsenon mökillä iskee jonkin sortin ahneus. Rinteet kun ovat joka vuosi olleet sinisenään mustikoista, vaikka muualla Suomessa olisikin ollut huono mustikkavuosi. Noh, ensi kesänä marjanpoiminta taitaa jäädä ulkopuolisten avun ja Hakaniemen torin tarjonnan varaan, joten ihan kaikkia mustikoita ei kannata edes tuhota. Tänään jälkiruuaksi tehtiin nopeaa mustikkapaistosta, jota maustettiin kanelilla ja lorauksella vaahterasiirappia. Herkku tarjoiltiin paksun vaniljakastikkeen kanssa. Ja oli muuten todella maukasta. Vaahterasiirappi toi tähän omaa makuaan.

n. 5dl mustikoita
1rkl perunajauhoja
2 rkl vaahterasiirappia tai ½dl ruokosokeria

muruseos:
50g voita
½dl fariinisokeria/ruokosokeria
½dl vehnäjauhoja
1½dl kaurahiutaleita
1tl kanelia
1tl vaniljasokeria

Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauho ja kaada mustikat uunivuokaan. Lorauta päälle vaahterasiirappia. Tee muruseos erikseen. Sulata voi ja lisää sen joukkoon kaurahiutaleet, sokeri, vehnäjauhot ja mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä mustikoiden päälle. Paista mustikkapaistosta 180 asteessa n. 30 minuuttia.

Kommentit