perjantai 12. helmikuuta 2010

Granaattiomena-vuohenjuustosalaatti

Toinen meistä työskentelee päivittäin keskustassa. Toinen taas joutuu matkaamaan bussilla Malmille, jota ei voi millään kutsua lounasruokailijan mekaksi. Tällä viikolla Malmin lounaisiin tottunut pääsi nauttimaan keskustan lounastarjonnasta pariinkin otteeseen. Jännää on huomata se tosiasia, että vaikka itse saa aidosti mielihyvää hyvistä raaka-aineista maukkaasti valmistetuista ruuista, kaikille se ei ole arvo sinänsä. Eikä siinä mitään, kaikilla on omat kiinnostuksen kohteensa, joihin haluaa panostaa. Koska meillä kotona kokatessa ruoka on pääsääntöisesti aina tosi hyvää, niin sitä vaatii jopa lounasruualtaan vähän enemmän kuin raastepöydän ja lötköt, mauttomat pakastekalat killumassa värittömässä kastikkeessa. Parhaimmillaan jopa lounasruoka antaa inspiraatiota omaan ruuanlaittoon. Malmin ruokapaikoista ei ole tähän päivään mennessä tullut minkäänlaista ahaa-elämystä omaan ruuanlaittoon. Tänään inspiraatio tuli naapurin annoksesta ravintola Bali Haissa. Kyseessä perin tyypillinen vuohenjuustosalaatti, mutta tässä annoksessa oli käytetty mielikuvitusta raaka-aineiden valinnassa. Sitä siis matkimaan granaattiomenan osalta.

Bali Haita suuremman vaikutuksen teki kuitenkin Uudenmaankadun piskuinen Trocadero, jonka salaattipöytä oli todella vaikuttava. Paikka on vaan niin suosittu, että isommalla porukalla tänne on turha yrittää mahtua. Taas naapurin annos, kasvismoussaka, veti pidemmän korren omasta lasagnestani, mutta annokset ja hinta olivat todellakin kohdallaan. Tästä kirjoituksesta taisi sitten tulla pienoinen manifesti lounasruokailun puolesta, mutta se pitänee todeta samaan hengenvetoon, että aivan Helsingin ydinkeskusta ei voi myöskään leveillä hyvillä ravintoloillaan. Mistähän tämäkin johtuu?

erilaisia salaatteja
kirsikkatomaatteja
kurkkua
punasipulia
granaattiomenan siemenet (ja mehu)
vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa

Revi salaatti ja leikkaa tomaatit ja kurkut sopiviksi paloiksi. Leikkaa punasipulista ohuita siivuja. Puolita granaattiomena ja kaiva lusikan tai pienen veitsen avulla siemenet irti. Kuoren puolikkaaseen jäävän mehun voit kaataa salaatin päälle. Tämä voi olla hiukan sottaista puuhaa, sillä ainakin meidän omenamme oli erittäin mehukas ja punainen mehu on upean väristä (myös olleessan pisaroina pitkin pöytää). Me käytimme salaatissa vuohenjuustokuutioita, mutta perinteinen leveä pötkövuohenjuusto on parempaa. Varsinkin kevyesti paistettuna. Tarjoile salaatti tuoreen basilikan ja balsamicon kanssa.

2 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

: )

Hyvää oli ja sen lisäksi kaunista, eikös ?

Kanelibasilika kirjoitti...

Kateellisena yritin mahdollisimman vähän vilkuilla sitä sun vuohenjuustosalaattiasi :) Mutta kyllä, oli ilo silmälle. Salaatit (suolaiset ja makeat) ovat muutenkin tähän vuodenaikaan ilo silmälle. Meillä tehdään huomenna hedelmäsalaattia, johon toinen puolikas granaattiomenasta saadaan käytettyä. Lisäksi laitetaan niitä kärsimyshedelmiä, eli passionhedelmää.