lauantai 16. tammikuuta 2010

Teriyakilohi


Tämä on taas niitä ruokalajeja, joita on pitänyt tehdä jo pitkään. Ohje on poimittu muutama vuosi sitten esitetystä "Köyhät ritarit"-kokkiohjelmasta. Tämän marinadin voi hyvin tehdä myös kanan kumppaniksi. Meillä teriyakilohta syötiin runsaan salaatin ja nopeasti wokattujen kasvisten kera. Toiselle lisättiin lautasen reunalle myös annos sushiriisiä soijan kera. Miriniä muuten löytyy mm. Stockan Herkusta ja etnisistä kaupoista.

Huomenna juhlimme uuden kummityttömme, Iinan, nimiäisiä Keravalla. Joten pääsemme siis nauttimaan valmiista kahvipöydän antimista. Mukavaa lauantai-iltaa!

600g lohta
1dl soijaa
1dl miriniä (riisiviiniä)
2cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 valkosipulinkynsi ohueksi leikattuna
1rkl sokeria
2tl seesamiöljyä
öljyä paistamiseen
erittäin ohueksi leikattuja porkkanasiivuja
kevätsipulia/purjoa

Keitä kattilassa soijaa, miriniä, inkivääriä, valkosipuliviipaleita ja sokeria n. 5 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu. Jäähdytä kastike. Leikkaa lohi viipaleiksi ja sivele lohen pintaan seesamiöljyä. Kaada kastike lohiviipaleiden päälle ja anna marinoitua kylmässä vähintään tunti.

Kuivaa ylimääräinen marinadi lohien pinnasta ja paista pannulla, kunnes lohi on kypsää. Pyöräytä vielä tulitikkumaisen ohueksi leikatut porkkanat sekä kevätsipulit pannulla. Tarjoile salaatin ja/tai sushiriisin kanssa. Halutessasi voit kaataa marinadia kastikkeeksi.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, tästä tulee tänään meidän sunnuntaikala :)