Ricottalasagne munakoisosta


Aamu alkoi erittäin tuhdilla aamupalalla Siltasessa, joka sijaitsee Hämeentiellä ja omaa muuten todella aurinkoisen terassin kesäisin. Siltasen aamupala piti tehokkaasti nälän poissa iltaan asti. Bonuksena tyylikkäässä baarissa soitettiin leppoisaa musaa. Kummallakin Kanelibasilikalla oli ollut pikkujoulut perjantaina, joten lauantain voi kuvailla sujuneen leppoisissa merkeissä. Leppoisaan oleiluun sopii uuniruuat, sillä pääosin ne valmistuvat itsekseen uunissa. Vähän lisäsimme vaikeuskerrointa ja sävelsimme kaapista löytyneistä aineksista lasagnea, jossa on munakoisoa sekä perinteisen valkokastikkeen tilalla ricottajuustosoossia. Totuuden nimissä on sanottava, että lasagnen tekeminen käy jo vähän työstä. Mutta lopputulos on tosi herkullinen. Välimeren tyyliin illallinen syötiin vasta aika myöhään illalla.

lasagnelevyjä
juustoraastetta (meillä pecorino romano)
1 munakoiso

Tomaattikastike:
400g tomaattimurskaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2tl balsamicoa
2tl sokeria
2rkl tomaattipyrettä
100g pakasteherneitä
tuoretta basilikaa reippaasti
tuoretta oreganoa
suolaa ja pippuria
chilijauhetta (tai paprikajauhetta)
vettä (meillä 1½dl)

Ricottasoossi:
250g ricottajuustoa
150 g sulanutta pakastepinaattia
1dl cashew-pähkinöitä
½ sitruunan mehu
2rkl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta basilikaa
½tl suolaa
2 pientä valkosipulinkynttä
1dl maitoa

Itketä ensin munakoisot. Eli leikkaa munakoisot poikittaissuunnassa n. 1cm paksuisiksi viipaleiksi. Suolaa molemmin puolin ja anna itkettyä n. 15 minuuttia. Pyyhi ylimääräinen neste ja suola pois munakoison pinnalta. Huuhtele munakoisot vielä juoksevan veden alla.

Tee tomaattikastike. Paista viipaloituja valkosipulin kynsiä ja sipulia öljyssä. Lisää joukkoon balsamico sekä paseerattu tomaatti. Anna kiehua hetken, jonka jälkeen mausta kastike sokerilla, tomaattipyreellä, chilijauheella, suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi joukkoon pakasteherneet ja silputtu basilika. Lisää nestettä joukkoon, mikäli kastike jää liian tönäkäksi. Meillä laitettiin n. 1,5 dl verran vettä joukkoon. Kastikkeen tulee olla löysää.

Ricottasoossin ainekset sekoitetaan tasaiseksi tehosekoittimessa. Maidolla vielä notkistetaan kastike ja se muistuttaakin koostumukseltaan hiukan pinaattikeittoa. Lado uunivuokaan vuorotellen tomaattikastiketta, munakoisoviipaleita, ricottasoossia, lasagnelevyjä. Tässä järjestyksessä niin, että lopuksi päällimmäiseksi jää kastiketta. Lopuksi raasta pinnalle pecorino juustoa. Alla kuva uuniin menossa olevasta lasagnesta.



Laita herkku uuniin 200 asteeseen n. 45 minuutiksi. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä se leivinpaperilla loppukypsennyksen ajaksi. Lasagne on melkeinpä parhaimmillaan seuraavana päivänä hiukan vetäytyneenä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitoksi maukkaista resepteistä! Sattumalta pari kuukautta sitten löysin bloginne ja sen jälkeen olemme jo kokeilleet useita resepteistä. Tämä lasagne oli erittäin maukasta, ensi kerralla lisään ehkä hiukan enemmän munakoisoa:)
Kanelibasilika sanoi…
On tosi kiva saada kommentteja, jos ohjeet ovat maistuneet. Joten kiitos ja toivottavasti tulevaisuudessakin onnistumme kehittelemään mieleisiä reseptejä. Oletko jo kokeillu munakoiso-mozzarellavuokaa? Sekin oli tosi hyvää..