torstai 15. lokakuuta 2009

Täytetyt avokadot


Yksi yhteinen suosikkimme on hyvää rasvaa sisältävä avokado. Madeiralla avokadoa kasvatettiin vuorenrinteillä ja sitä tarjottiin usein alkupalana ravuilla täytettynä. Aiemmin olemme täyttäneet avokadon katkarapujen ja valmiin thousand island-kastikkeen seoksella. Tällä kertaa halusimme hakea uutta makua matkimalla madeiralaisten tapaa täyttää avokado kermaisella ja hiukan tulisella täytteellä. Paikalliset käyttivät majoneesia, mutta se tuntui ajatuksena liian raskaalta ja siksi päädyimme ranskankermaan.

Torstai on toivoa täynnä. Ja ainakin alkava viikonloppu siintää jo ajatuksissa. Pienimuotoisen viikkosiivouksen ja saunan täyttämään torstai-iltaan sopi tämä pieni makumaistiainen reissultamme. Tärkeää tässä on valita todellakin varmasti kypsät avokadot. Kypsän avokadon tunnistaa siitä, että se antaa myöten puristettaessa. Kovalla avokadolla ei tee yhtään mitään. Tämä ohje on kahteen puolikkaaseen avokadoon; eli kahdelle hengelle.

1 kypsä avokado
kourallinen isoja katkaravunpyrstöjä
n. 5 kpl kirsikkatomaatteja
1-2 rkl hienoksi silputtua sipulia
2 reilua rkl ranskankermaa
hitusen suolaa
hitusen sokeria
muutamia tippoja tulista chilikastiketta (maun ja voimakkuuden mukaan)
muutama tippa sitruunanmehua
tilliä koristeeksi

Silppua sipuli hienoksi silpuksi ja leikkaa kirsikkatomaatit mahdollisimman pieniksi paloiksi. Lisää nämä ranskankerman joukkoon. Mausta seos suolalla, sokerilla, chilikastikkeella ja sitruunanmehulla. Lisää sulatetut ja kuivatut katkaravut ja sekoita. Halkaise avokado ja poista siemen. Täytä siemenen kolo täytteellä ja lisää koristeeksi tilliä. Muista, että avokado tummuu hyvin pian, joten täyttäminen kannattaa tehdä vasta juuri ennen syöntiä.

0 kommenttia: