Jokirapurisotto

Hyvä, itse tehty ruoka on yksi suurimmista nautinnoista Kanelibasilikan perheessä. Kun ruuan tekee itse, tietää mitä mahaansa pistää ja voi sitä kautta vaikuttaa omaan terveyteensä. Pyrimme viimeiseen asti välttämään valmisruokia, jotka sisältävät mm. erilaisia lisäaineita. Viikonloppuisin ei tulisi mieleemmekään tarttua kaupan eineshyllyn tarjontaan. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että joskus kiireisenä työpäivänä lounasaikaan, tulee tartuttua pakastepinaattikeittoon tms. nopeaan ruokaan.

Äitienpäivän kynnyksellä tekee mielemme sanoa muutama sananen Saarioisten ”äitien tekemää ruokaa” -mainossarjasta, joka on vanhakantaisuudellaan ärsyttänyt varsinkin perheen miespuolista ruuanlaittajaa. Onko todella tarpeellista 2000-luvulla pitää yllä vanhoja luutuneita stereotypioita siitä, kuka perheessä osaa ja tekee hyvää ruokaa? Toinen meistä on kasvanut perheessä, jossa isä oli se, joka opetti mm. siihen, että myös lapsiperheessä voi välttää einesruokia ja että maailmassa on paljon hyviä makuja, joita kannattaa ennakkoluulottomasti maistella. Tässä siis ihmisten tekemää ruokaa!


3 dl risottoriisiä
3 rkl öljyä
1 iso sipuli
3 kpl valkosipulinkynsiä
3 dl kasvislientä
1½ dl valkoviiniä
1 dl kermaa
1 dl parmesaaniraastetta
2 rkl voita
150g jokiravunpyrstöjä
tuoretta timjamia
tuoretta (kaneli)basilikaa
kevätsipulisilppua
suolaa
mustapippuria

Risotto onnistuu mielestämme parhaiten leveässä kasarimallisessa paistinpannussa. Tee kasvisliemi valmiiksi. Helpoin tapa on lämmittää vedenkeittimessä tarvittava määrä vettä ja lisätä joukkoon reilu ½ kasvisliemikuutio. Kasvisliemikuution sijasta voi käyttää kasvisfondia tai liemijauhetta. Useimmissa kasvisliemivalmisteissa on ns. arominvahventeita eli esim. natriumglutamaattia, mutta sellaisiakin kuulemma on, joissa ei ole. Kasvisliemen voisi tehdä tietysti myös täysin itse.

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Lämmitä öljy pannussa ja lisää joukkoon risottoriisi. Anna riisin imeä öljyä itseensä. Lisää joukkoon valkosipuli- ja sipulisilppu. Kun sipuli on pehmentynyt ja riisi alkaa ritistä, laita joukkoon desi kasvislientä. Anna liemen kiehua hiljalleen ja sekoittele samalla. Lisää kasvislientä ja valkoviiniä pieninä annoksina sitä mukaa kun neste on imeytynyt.

Kun kasvisliemi ja valkoviini ovat imeytyneet, voit lisätä joukkoon kerman, raastetun parmesaanin, voin, timjamin ja basilikan. Risoton ollessa kypsää, lisää vielä mukaan jokiravunpyrstöt ja mausta suolalla ja pippurilla. Päälle voit vielä silputa hiukan kevätsipulia makua antamaan. Tarjoa hyvän salaatin kanssa. Ja tämä risotto on todella hyvää!


Viininä joimme Alkon ainutta luxemburgilaista valkoviiniä nimeltään Auxerrois Grand Premier Cru Ahn Göllebour. Rypäle on meille uusi tuttavuus. Viini oli ehkä hiukan hintava, mutta sopi todella hyvin risoton kanssa. Maku ei ollut kovin voimakas. Tätä voisi kutsua varsin helpoksi valkoviiniksi.

Kommentit