Katkarapucrostinit

Isänpäivän iltaa! Meillä on jo vuosia selkeänä toistunut äitienpäiväperinne. Menemme oman sukuni kanssa syömään ravintolaan kolmen sukupolven kanssa. Isänpäivää olemme nyt jo muutaman kerran viettäneet toistuvalla kaavalla. Aamupäivällä oman perheen kera ja sitten iltapäivästä on appivanhemmat kutsuttu ruokailemaan. Tänä vuonna sain idean viedä mieheni aamiaiselle hotellille ja se osoittautuikin varsin mukavaksi käynniksi. Helmi on jo sen verran vanha, että syö itse ja jaksaa istua aamuaispöydässä niin, että vanhemmat saavat syödä monipuolisen aamiaisen ja juoda kahvinsa varsin mukavissa merkeissä. Lähdimme heti heräämisen jälkeen Hotelli Haagaan, joten vältyimme myös pahimmalta aamiaisruuhkalta. Hintaa aamupalalle tuli 9,90 per aikuinen. Suosittelen kokeilemaan joku aamu.

Isänpäivänmenu sisälsi avokadopastaa, näitä katkarapucrostineja, salaattia sekä suklaamoussea. Crostinit toimivat muuten myös mainiona suupalana juhlissa. Täytettähän voi varioida mielensä mukaan. seuraavaksi voisi kokeilla katkarapujen tilalla graavilohta tai mätiä. Tämä täytemäärä riittää n. 8 kpl.

maalaispatonkia
oliiviöljyä

½ purkkia smetanaa
½ avokado
kourallinen katkarapuja
valkopippuria
suolaa
hitunen chilijauhetta
sitruunanmehua

Tee ensin täyte.Täyte tummuu helposti, joten sitä ei kannata tehdä liian aikaisin. Koverra avokaado kuorestaan kulhoon ja soseuta se haarukalla. Lisää smetana. Pilko katkaravut ihan pieniksi ja lisää katkarapusilppu täytteeseen. Mausta sitruunanmehulla, valkopippurilla, suolalla ja chilijauheella.

Leikkaa patonki viipaleiksi ja lorauta viipaleiden päälle pikkuisen öljyä. Paahda patonkipaloja uuniissa 200 asteessa n. 5 minuuttia. Lado täytettä jäähtyneille patonginpaloille.

Kommentit