Rapeat uunifenkolit


Seuraava ohje on mukailtu Glorian ruoka&viini-lehden ohjeesta (2/2010). Fenkoleita ei ole meillä juurikaan nähty ruokapöydässä, joten oli todellakin aika testata nämä kasvikset. Fenkolille on ominaista hieman anismainen tuoksu ja maku, joka kylläkin lievenee kypsennettäessä. Fenkolit maistuvat varmasti myös lihan kumppanina, mutta meillä ne kypsennettiin samaan aikaan smetanalohen kanssa. Täytyy todeta, että fenkolit olivat yllättävän hyviä ja kuorrutuksen ihana tuoksu lisäsi niiden houkuttelevuutta. Tätä kannattaa kokeilla.

250 g kokonainen luomu fenkoli
2 valkosipulinkynttä
½ dl kurpitsansiemeniä
1dl vaaleita leivänpalasia/murusia
½ dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (meillä basilikaa ja oreganoa)
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
1 rkl + ½ dl oliiviöljyä
½ tl raastettua sitruunankuorta
½-1 rkl sitruunanmehua

Halkaise fenkoli neljään osaan ja keitä paloja runsaalla suolalla maustetussa vedessä n. 10 minuuttia, kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Nosta fenkolit uuni vuokaan. Tee kuorrutus. Hienonna valkosipulinkynnet. Lisää valkosipuli sekä siemenet, leipämurut, mausteet ja yrtit pieneen astian. Lisää joukkoon 1rkl oliiviöljyä, sitruunan kuori ja -mehu. Sekoita hyvin ja kaada fenkoleiden päälle. Lorauta vielä lopuksi fenkoleiden päälle ½ dl oliiviöljyä.

Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia, riippuen hiukan fenkoleiden koosta. Kokeile välillä haarukalla. Fenkolit saavat jäädä hiukan napakaksi.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Oon itsekin miettinyt tämän reseptin kokeilua, ehkäpä nyt tulee ryhdyttyä toimeen kun tekin tykkäsitte :)

Fenkolia tulee tässä keittiössä käytettyä ihan liian vähän, se on kyllä hyvää.
Kanelibasilika sanoi…
Kokeile ihmeessä. Suntauduin hiukan kriitisenä fekoliin, kun joskus sitä on osunut johonkin "ei niin onnistuneeseen ravintola-annokseen". Tämän reseptin jälkeen fenkolia tullaan kyllä näkemään meidän ruokapöydässä.