Wasabilohta, puolikkaita uuniperunoita ja wasabi-kurkkukastiketta

Vaikka pidämmekin ympäristökysymyksiä erittäin tärkeinä, emme voi asian suhteen kovasti kruunuamme kiillottaa. Toki yritämme arjessa miettiä valintojamme, mutta koska elämäntapaamme on kuulunut vahvasti matkustelu ja nimenomaa lentäen, niin meidän pitää nähdä arjessamme vähän vaivaa, vaikkei se korvaakaan lentomatkojamme. Tämän päiväinen sunnuntain ruokamme oli suunniteltu siten, että uunia hyödynnettiin niin pää- kuin jälkiruuassakin. Pääruokana valmistimme japanilaistyylisesti soveltaen wasabilohta ja sen seuraksi uunissa perunoita. Jälkiruoka kypsyi myös uunissa heti perään. Teimme nimittäin mustikkapaistosta.

Kalan kastike syntyi säveltäen ja hirveän wasabihimon siivittämänä. Jääkaapista löytyi kaksi kurkkua, joista piti päästä eroon, joten siksi kastike päätyi muistuttamaan etäisesti kreikkalaista tsatsikia. Tämä kastike sai potkua sinapista ja wasabista ja hyväähän siitä tuli.

Wasabilohi:
500g lohta
1-2tl wasabia
merisuolaa rouhittuna
sitruunapippuria
muutama tippa sitruunamehua

Uuniperunat:
puolikkaita Rosamunda-perunoita
suolaa
oliiviöljyä

Wasabi-kurkkukastike:
200g kevyt ranskankermaa
½ kurkku raastettuna
1-2tl wasabia
1tl Dijon-sinappia
suolaa
valkopippuria

Laita lohi uunivuokaan ja nypi siitä tarvittaessa isoimmat ruodot pois. Levitä wasabia sormilla kalan pintaan. Lisää suola ja sitruunapippuri ja lopuksi purista kalan päälle vielä hiukan sitruunanmehua. Laita kalan kylkeen uuniperunat. Eli pese ja leikkaa perunat puoliksi. Voitele pinta oliiviöljyllä ja ripottele päälle suolaa. Meistä tämän ruokalajin kohdalla perunat eivät kaipaa muuta maustetta, sillä wasabin on tarkoitus toimia dominoivana makuna. Paista lohta ja perunoita 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Tee sillä välin kastike kalalle. Raasta kurkku ja laita raaste esimerkiksi kahvinkeittimen suodatinpussiin ja purista sen avulla ylimääräinen neste pois. Lisää kurkkuraaste ranskankerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mausta wasabilla, sinapilla ja mausteilla. Tarkoitus on, että kastike on "tulinen". Anna vetäytyä jääkaapissa kalan ja perunoiden kypsymisen ajan.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei,

Googlasin wasabilohta ja samalla sain teiltä hyvän vinkin kastikkeelle. Mainion kuuloinen tuo raastetun kurkun yhdistäminen wasabi-ranskankermaan. Kiitos!
Kanelibasilika sanoi…
Kiva kuulla, mitä kautta lukijat eksyvät sivuillemme. Ja kyllä, toi wasabikastike oli tosi hyvää ja kiva yhdistelmä kurkun kera. Ja nopea tehdä!