Mokkapalat


Lapsiperheiden suuri suosikki on mokkapalat. Meille ne tuovat mieleen ala-asteen discot ja pikkusiskon jalkapalloturnausten kahvilakojut. Terveysvillityksen alkuvaiheessa mokkapalat loistivat poissaolollaan tai ainakaan me emme ole törmänneet niihin moneen vuoteen, mutta nyt ohjeita on tullut vastaan useampia. Kevyestä herkustahan ei todellakaan ole kyse, mutta kun leivonnainen tehdään aitoon voihin teollisen margariinin sijaan ja leivosten määrää pienennetään, niin kyllä tätä leivonnaista kehtaa silloin tällöin syödä. Ongelmana on se, että ohjeista yleensä tulee pellillisen verran mokkapaloja, mutta jollet nyt ihan suurperhettä omista, niin se on kyllä jo liiallinen määrä kenelle tahansa. Meillä on tässä siis puolitettu versio, jonka teimme Lauran ja Samu-pojan sunnuntaista vierailua varten. tästäkin tuli kuitenkin lähes pellillinen leivoksia.

Alkuperäinen ohje, joka on siis tuplana alla oleva määrä, on saatu toisen Kanelibasilikan työparilta Seikulta. Hänen perheessään tämä herkku on hävinnyt alta aikayksikön perheen lasten ja aikuisten suihin, joten pakkohan ohjetta oli kokeilla. Tosin vähän olemme varioineet alkuperäistä ohjetta.

Pohja:
2 luomu kananmunaa
2,5dl sokeria
150g voita
1,5dl Frezza Chokomint-kahvijuomaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1rkl oikeaa kaakaojauhetta

Kuorrute:
4dl tomusokeria
50g voita
0,5 dl Frezza Chokomintia (aikuisten versioon voi laittaa Frezzan joukkoon esim. Mozart likööriä)
1rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria

Vatkaa voi, kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Lisää nestettä ja vehnäjauhoja hitaasti koko ajan sekoittaen. Mausta kaakaolla ja vaniljasokerilla. Paista pohja 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Tee kuorrute pohjan päälle levitettäväksi. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon tomusokeri, Frezza, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Anna kiehahtaa ja levitä jäähtyneen pohjan päälle nopeasti. Kuorrute jämähtää varsin nopeasti, joten tässä kohtaa ei kannata aikailla. Koristele lopuksi vaikka nonparelleilla.

Alla apukokkimme Sylvi, joka mielenkiinnolla seuraa tekemisiämme, mutta joka ei valitettavasti kyllä suostu maistamaan edes herkullisempia kalaohjeitamme.


Kommentit

mici sanoi…
Riittääkö 1 pullollinen tota frezzaa koko satsiin? Kokeilun alle menee tällä ohjeella ylihuomenna mokkapalojen teko :-3
Kanelibasilika sanoi…
Sori, että vastaus viipyi. Kyllä, koko satsiin menee juuri se yksi pullo. Meistä minttu oli tosi raikas, mutta toki voi käyttää muitakin Frezzamakuja. Olis kiva kuulla kuinka mokkapalat onnistuivat.
Pisarat sanoi…
Äitienpäivätervehdys. Paljastan tässä, että kokemattomampi leipuri ei tajunnut, että toi frezzamocca on tietysti jo valmiiksi nestettä. Luin ohjetta aineita sekottavalle 10v äitienpäiväleipurille ja hetken kesti, ennenkuin tajuttiin juttu ; )
No soveltava leipuriminäni pääsi taas oikeuksiinsa ja jännityksellä odotan, mitä saatiin aikaan.
Kanelibasilika sanoi…
Voi hitsi, toinen meistä diggailee kovasti tuosta kylmästä kahviherkusta, joten eipä tullut mieleen selventää asiaa. Usein mokkapalojen ohjeessa käytetään kahvia, mutta toi Frezza saattaa vaan olla enemmän lasten mieleen. Kerrohan toki, mitä käytit nesteenä ja kuinka onnistui.

Mukavaa äitienpäivää!