Maukas tomaattikastike

Kesä on tuoreiden vihannesten aikaa. Tuoreista tomaateista tulee tomaattikastikkeeseen mielestämme pehmeämpi maku kuin vaikkapa tomaattisoseesta tai murskatuista purkkitomaateista. Tuore tomaatti tuntuu antavan tilaa muillekin mauille.

Tässä pastakastikkeessa on maustamiseen käytetty anjoviksia. Kyseessä ei siis tällaisenaan ole kasvisruoka, mutta anjovikset voi myös mainiosti jättää pois, sillä muut ainekset tuovat runsaasti makua. Tarkista kuitenkin maku ja lisää sopivasti esim. suolaa ja mustapippuria.


Ainekset kahdelle:
6 isohkoa tomaattia
puoli purkkia anjoviksia
runsaasti tuoreita basilikanlehtiä
kolme valkosipulinkynttä
chiliä
oliiviöljyä

Kalttaa eli kuori tomaatit ja pilko ne pienemmiksi. (Ohje kalttaamiseen täällä.) Pilko valkosipuli ja basilika pieneksi silpuksi. Pyörittele kuumalla pannulla runsaan oliiviöljyn kanssa. Lisää anjovikset ja sekoita kunnes ne hajoavat lämmössä. Lisää tomaatit ja anna kastikkeen hautua kannen alla välillä sekoittaen. Tomaatit hajoavat vähitellen ja kastike saa muotonsa. Chilin määrä riippuu chililajikkeen vahvuudesta, joten sitä kannattaa lisätä pieneksi pilkottuna vähän kerrallaan.

Jostain syystä emme ole viime aikoina kirjoittaneet juurikaan viineistä. Syy ei ole se, ettäkö emme olisi niitä juoneet. Kesän aikana olemme keränneet viinejä sekä Silja Linen viinivalikoimista että viimeksi Wienistä paikallisesta Wine and Co-nimisestä viinikaupasta. Tänään avasimme laivalta ostetun Cono Sur Viognier pullon. Pullo oli edullisimmasta päästä ostoksiamme, mutta oikein hyvän makuinen. Maku oli varsin voimakas ja täyteläinen. Maku oli myös mukavan hedelmäinen. Tätä voi todella suositella, sillä hinta-laatusuhde oli kohdallaan.

Kommentit